Kärmeniemen Diivailija

© PS - yksinoikeudella!

Meriitit & muu menestys

Luonnekuvaus

Diiva hankittiin talliin sen erikoisemman painotuksen vuoksi. Minulla ei ollut yhtään kenttäratsastukseen sopivaa suomenhevosta, joten näinpä päätettiin tehdä Kärmeniemen omistajalle ehdotus, että meidän orimme Murto astuisi mattyn tamman. Yhdistelmä oli sopiva, ja Tossu saapui tallille varsomaan. Sieltähän se sitten tuli, ihana rautias tammavarsa. Olin ehkä osittain toivonut oria, sillä ne olisivat kaikin puolin näyttävämpiä. Kuitenkin, pikkuvarsa nimettiin Diivailijaksi, ja eihän se ollut ollenkaan perustamma. Se oli luonteeltaan pikemminkin orimainen, sillä se huuteli heti yksivuotispäivästään lähtien niin oreille kuin muille tammoillekin. Se hyppelehti sinne tänne, ja sen kanssa sai tehdä alusta asti kunnolla töitä. Nykyään tamman luonne on hieman tasoittunut, mutta edelleenkin se osoittaa vaativuutta ratsastaessa. Mutta onhan tammassa liikettä ja näyttävyyttä vaikka muille jakaa. Ja onhan tamma nyt sen verran helppo käsitellä, että sen voi vähän kokemattomampiinkin käsiin antaa.

Hoitotilanteissa tosiaan yleisesti ottaen tamma on varsin rento kaveri. Se seisoo rennosti niin käytävällä kuin karsinassakin, eikä osoita mitään merkkejä siitä, että hetkenä minä hyvänsä se voisi livahtaa. Joskus se kuitenkin ottaa hatkat, kun hoitaja kumartuu ottamaan vaikkapa kaviokoukkua harjapakista. Näin ollen Diiva tulee aina kiinnittää hoitotilanteissa. Mutta sen on yletettävä syömään. Kaviot tamma nostaa kivasti, ja hännän ja harjankin selvitys onnistuu oikein hienosti. Diiva ei potki, joten sen takaa voi kiertää läheltäkin. Välillä korvat saattavat liimautua niskaan, mutta koskaan tamma ei harjatessa pure tai tee muutakaan väärää. Satulan tullessa kuvioihin, saattavat hampaat naksahdella varsin pelottavasti yhteen, mutta tamma korkeintaan nappaa paidan hihasta kiinni ja nostaa siitä kevyesti, kuin muistuttaen, että sen selkään ei mokomaa kammotusta laiteta. Joskus se satula on kuitenkin pakko laittaa, joten hapanta naamaa tamma näyttää loppuvarustuksen ajan. Suitset ja mahdolliset suojat se kuitenkin antaa loppupeleissä laittaa ihan nätisti, kunhan osaa olla tarpeeksi hellävarainen.

Talutustilanteet ovat hupaisia, sillä Diivaa on aina talutettava orikuolaimesta. Se osaa olla harvinaisen ärsyttävä tapaus, sillä se hyppii ja pomppii suuntaan jos toiseen. Diivan kanssa on pidettävä aina silmät auki, sillä yhtäkkiä tamma voi vain häippästä, ja ihmimnen roikkuu narun perässä, tai sitten tamma hyppelehtii iloisena yksinään oritarhojen läheisyydessä. Diiva yrittää esittää "kovaa jätkää" aina muiden hevosten läheisyydessä, ja onkin ehdottoman johtajamainen luonne. Usein tamma ei tule, kun laitumen tai tarhan portilta huhuilee, vaan sitä saa aina hakea perimmäisestä nurkasta. Jos tallipihalla taluttaminen riimun kanssa on varsin riskialtista puuhaa, niin maastossa se ei sitä ole. Leppoisilla maastotalutusreissuilla tamma löntystelee vaikka ilman riimuja ihmisen perässä. Mutta eihän mikään hevonen ole ehdottoman samanlainen joka tilanteessa.

Ja kun vihdoin päästään selkään asti, niin tammasta kuoriutuu hiukan uudenlainen persoona. Sillä ei joskus tunnu olevan jarruja ollenkaan, ja se tuntuu muutenkin hiukan liian vaikealta. Kunhan heti alkuun näyttää, että ihminen on pomo, saa Diivasta ihan kivasti liikettä esille. Alkuun kannattaa tehdä hiukan pysähdyksiä ja peruutuksia käynnissä, väistöjä unohtamatta. Myös voltit auttavat tamman hallitsemiseen oikein hyvin. Ravityöskentelyssä kannattaa heti alusta asti hakea oikeaa työskentelymuotoa, sillä silloin Diivasta saa kaikkein eniten irti. Kun yhteinen sävel löytyy, onnistuvat tamman kanssa niin väistöt, avot ja sulut, sekä temponmuutokset unohtamatta tamman upeaa koottua ravia, joka menee miltei paikoillaan, mutta liikkuu silti eteen. Diivan kanssa kannattaa työskennellä suurin osa ajasta ravissa tai laukassa, sillä niissä oikea muoto löytyy helpoiten, jonka jälkeen tämä löytyy myös käynnissä helposti. Laukassa tamman takaosankin saa kunnolla liikkeisiin mukaan, sillä kokoamisissa Diiva tosiaankin käyttää takaosaansa ja kevenee näin edestä. Se liikkuu pyöreästi, kun sillä on hyvä päivä, muutoin askellajit ovat aika kamalia istua. Käynti on matkaavoittavaa, tasaista, kuten yleensä. Ravissa puolestaan on hyvä tempo ja tahti, mutta pomputtavaahan se on, ellei sitä saa koottua oikein. Laukka on ihan mukava istua, mutta sekin on osattava hallita. Kouluratsastuksessa Diiva on omiaan, mutta niin myös esteillä ja maastoesteillä. Näin ollen tamma onkin oikein sopiva kenttäratsu, sillä kun on vielä melkoiset teräshermot.

Sukuselvitys

isälinja: Repolainen evm / emälinja: Suru-Tyttö

Jälkeläiset

Kärmeniemen Diivailija on käytössä ulkopuoliseen jalostukseen 1-polvisille suomen(pien)hevosoreille! Kysy lisää @.

Kilpailukalenteri

Päiväkirja

Valmennukset