Virtuaalihevonen

Villahaan Vilmeri

ei meriittejä

Meriitit

Luonnekuvaus

tähän tulee luonnekuvaus!

Suku

Jalostus

Villahaan Vilmeri ei ole käytössä ulkopuoliseen jalostukseen. Mikäli sinulta kuitenkin löytyy sopiva tammaehdokas, otathan yhteyttä sähköpostilla?

Kilpailukalenteri

Villahaan Vilmeri ei ole aloittanut kisauraansa. Päivitetty viimeksi 09.08.2015

Päiväkirja

23.12.2015 - Hyvä, parempi, paras! (231 sanaa)

kirjoittanut annika n

Vilmerin kanssa ollaan edistytty huimaa vauhtia, ja pian päästään kilpailemisen makuun oikein kunnolla. Tänään oli taas jälleen kerran vuorossa koulutuuppailuita kentällä, jota koristi liki kymmensenttinen lumikerros. Talutin Vilmerin keskelle kenttää, ja ponkaisin selkään. Alkuun Vilmeri viskeli naamaansa kohti taivasta, ja oli hieman rauhaton, mutta orin possuiluun tottuneena rupesin vain tekemään töitä ensin käynnissä taivutellen paljon ja tehtiin myös muutamia väistö- ja avopätkiä, ja ori teki ne varsin tottuneesti ja rupesi hieman rentoutumaankin, ja hakeutui siihen oikeaan muotoonkin pätkittäin. Pientä naaman viskelyä oli edelleen ilmassa, mutta jatkettiin tottuneesti sulkuja ja avoja vuorotellen pituushalkaisijalla sekä pitkillä sivuilla, ja tehtiin päätyyn kootussa käynnissä voltteja. Selkään Vilmeri tuntui oikein hyvältä, mutta nyt en tyytynyt keskinkertaiseen suoritukseen, halusin wow-fiiliksen, ja sitä lähdettiin hakemaan myös ravissa. Alusta alkaen ori olisi saanut polkea enemmän takaosallaan, ja ravi olisi voinut olla lennokkaampaa, mutta sitä lähdettiin työstämään ja varmasti miljoonien volttien, ja satojen asetusten jälkeen se takaosa rupesi sieltä tulemaan mukaan hommiin, ja tehtiin avoja sekä väistöjä, ja muutama sulkukin ravissa ja saatiin semmoinen ihan kiva-fiilis. Jotain siitä puuttui, ja pyysin oria hieman enemmän eteen, ja muistutin raipalla takaosaa, ja askel askeleelta se parani, ja sen oikein tunsi selkään kun se pyöristyi ja lopulta se tuntui ihan tanssilta, sillä ori polki hyvin takaosallaan, oli edestä keveä ja kulki vielä oikein päin hyvin selän läpi. Lopeteltiinkin sitten siltä osin, ja ravailtiin jonkin aikaa oikeen isoa ravia, ja sitten käveltiin huolelliset loppukäynnit.

23.10.2015 - Motivaationpuutetta (216 sanaa)

kirjoittanut annika n

Jälleen kerran laiskuuttani olin jättänyt satulan pölyttymään omaan telineeseensä, ja tallustin Vilmerin tarhalle vain suitset kädessäni, unohtamatta kuitenkaan omaa kypärääni ja harjaa, jolla hieman suin oria puhtaaksi, että päästäisiin lähtemään. Vilmerin ilme kertoi kaiken oleellisen, se taisi miettiä että "äiskä ootko ihan tosissas, että me ei koskaan tehä mitään järkevää!!", ja omat ajatukseni kulkivat miltei samoja polkuja. Mutta kun motivaatiota ei ollut, ja maastoilu on kivaa, niin lähdettiin sitten tutkimaan metsäpolkuja. Ponnistin orin selkään kiven päältä, ja lähdettiin tallipihasta kohti maastoja, ihan hyvillä mielin kuitenkin. Otettiin vähän ravia ja käyntiä vuorotellen, ja ori menikin sellaista oikeen isoa ravia, jota pitäisi nähdä siellä kouluaitojen sisällä, eikä keskellä korpea. Hmmph. Jatkettiin kuitenkin ravailua, ja ihan hieman rupesin ottamaan oria "haltuun" kokoamalla, ja leikkimällä ohjalla, jotta se alkaisi hakeutua siihen oikeaan, pyöreään muotoon. En vaatinut kuitenkaan liikaa pieneltä rautiaaltani, vaan mentiin ihan pikkupätkiä kerrallaan, että ainakin ratsastaja sai hyvän mielen heti alkuun. Kun päästiin hieman kovempipohjaiselle tielle, ruvettiin laukkailemaan, ja otettiinkin muutama oikein kunnon fiilistelypätkä niin kovaa kuin orin kavioista lähtee. Otettiin kuitenkin myös hieman kootumpaa laukkaa väleissä, jotta ori pysyisi lapasessa, ja no, koska omistajan kouluratsastajuus nosti päätään, niin ehkä myös siksi. Pääosin kuitenkin vain fiilisteliin, ja tallille palattuamme kummallakin oli hyvä fiilis. Vilmeri sai palkaksi muutaman leipä- ja porkkanapalan, ja pääsi kuivatusloimen kera tarhailemaan ja syömään päiväheiniä.

18.09.2015 - "Kyllä siitä vielä hevonen tulee" (244 sanaa)

kirjoittanut annika n

Ei se Tuukka koskaan oikein Vilmeristä varsa-aikoina oppinut tykkäämään, mutta nykypäivänä niillä on jo ihan omia poikien juttuja, joista ei tälläinen truu heppatyttö tajua yhtikäs mitään! Tänään oli kuitenkin taas aika kaivaa se koulusatula kaapin perältä, ja siinä jäi poikien jutut kakkoseksi, kun halusin tuuppailemaan lähteä. En kuitenkaan tänään jaksanut hirveästi nipottaa, joten lähdettiin kentälle hakemaan vain hyvää fiilistä, ja rennosti liikkuvaa nuorikkoa. Kentälle päästyämme ruvettiin hieman kävelemään ensin, jotta lihakset eivät kylmiltään töihin joutuisi. Päässä pyöri ne GP-radat joista vain haaveilin, ja sitten paluu todellisuuteen tuntui vielä karseammalta, koska en omistanut yhtään gp-puoliveristä. Pitäisi Tuukalle asiasta mainita, vaikka sen hetkinen ratsuni osoittikin potentiaalia Vaativa A-radoille asti. No, mikäpä minulle riittäisi. Tuskin mikään. Siitä päästiinkin sitten aloittelemaan vähän työntekoa, ja lähdettiin tekemään käynnissä kaikennäköisiä ja kokoisia voltteja sekä kaarevia uria, jotta saisin oria hieman taipumaan kumpaankin suuntaan. Se liikkui hyvin eteen, ja olin melko tyytyväinen siihen, kun se rupesi hakeutumaan ihan itse sinne alas oikeaan muotoon. Nuoreksi hevoseksi se liikkui oikein hyvin, ja vaikkei se ulkonäöllisesti varsana ketään ihastuttanut, saatiin siitä kasvatettua oikein hyvin liikkuva, kaunis nuori ori, jolla oli kokoamisastetta enemmän kuin laki sallii ja olihan se ihan söpökin! Jumppailtiin vähän myös ravissa, ja tehtiin pieniä pätkiä pohkeenväistöä pituushalkaisijalla. Enemmänhän koko treeni meni hyvän mielen hakemiseen, ja kun sellainen saatiin, niin laiskanpulskeana ihmisenä halusin lopettaakin sitten siihen. Tallissa Poni sai paljon rapsutuksia ja muutaman namin taskunpohjalta, ja se jäi talliin vielä Tuukan kanssa tekemään niitä "poikien juttuja". Hyvinhän mä olen tuon miehekkeeni kouluttanut.

09.08.2015 Meidän Ruipelo-Vilmeri (216 sanaa)

kirjoittanut annika n

Villahaassa me Tuukan kanssa norkoiltiin jo muutamaa päivää ennen Suvettaren laskettua aikaa. Me odotettiin pientä ihanaa tammavarsaa, mutta muutama päivä yliaikaa me rynnättiin porukalla karsinalle, ja siellä se oli: ruipelo orivarsa. Pettymys. Taisin raivota Tuukalle koko illan, että mitä me orilla tehdään, mutta mies oli tyynen rauhallisesti, että kyllä me se otetaan. Katselin nukkuvaa orivarsaa, ja eihän se mikään kedon kaunein kukkanen ollut, mutta kyllä se puolivuotiaana - ja pahasti keskenkasvuisena lähti koristamaan Harmonian tarhoja.

Saapumispäivänä oria odotettiin ehkä hieman ristiriitaisin mielin, mutta kun se viiletti alas lastaussiltaa, ja juoksi kerran vapaanakin - ja sai ainakin allekirjoittaneessa kuohahtamaan raivon, oli se ainakin tunteita herättävä tapaus, jos ei muuta. Tuntui, ettei se asettunut ikinä, ja se riuhtoi riimunnarua kädestä ja sai useat perkeleet lentelemään. "Se on vähän tollanen..." Uppe tokaisi, ja oli aivan varma, ettei ori muuttaisikaan Harmoniaan. No, me kuitenkin sanottiin, että tänne se kuuluu, sovittiin kaupoista, ja mä sain käteeni hevosen ja tilinumeron, johon piti tähtitieteellinen summa maksaa moisesta kaakista. Oli siinä kuitenkin sitä jotain; sillä oli isot tummat silmät, ystävällinen katse, paksu tuuhea harja, se oli kuin jokin karvainen vuoristoponi, mutta silti se oli meidän tulevaisuuden koulukenttien valloittaja - kunhan se kasvaisi eikä näyttäisi niin rääpäleeltä. Tarhassa parisen tuntia oltuaan se kyllästyi riehumiseen, ja asettui mussuttamaan heinää oikein hyvällä ruokahalulla - ja taisi se löytää kasaan piilottamani leivänpalaset.

Valmennukset