Skyline Sporthorses
Skyline Sporthorses
etusivu hevoset kasvatus muu toiminta

Chococrave von Lark


Nimi Chococrave von Lark "Tsoko" Rotu, sukupuoli oldenburg, ori
Syntymäaika 11.01.2015 (8v) Säkäkorkeus 168cm
Rekisterinumero VH15-013-0013 Omistaja Skyline Sporthorses (VRL-13501 & VRL-14119)
Koulutustaso Koulupainotus, ko: Int I Kasvattaja Alondra
MeriititKTK-II, KV-II, Bronze Premium, KRJ-III

Luonne

Tsoko on hyväkäytöksinen oripoika, joka ei jaksa nostaa mistään asiasta suurta showta. Se rakastaa ruokaa yli kaiken, joten jos hoitaja on unohtanut taskuunsa herkkuja Tsoko ei pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin herkullisesti pullottavaan taskuun. Toisinaan Tsokon ruokarakkaudesta on ollut hyötyä. Esimerkiksi tarhasta haettaessa pienikin karkkipaperin rapsahdus ja hevonen on liimana vieressäsi. Hoitotoimenpiteiden aikana ori seisoo yleensä paikallaan ja antaa hoitajan tehdä hommansa loppuun asti. Taluttaminen on kuitenkin pieni murheenkryyni tässä muuten lähes täydellisessä hevosessa. Tsokolla on tapana lähteä aina narunpäässä kirimään vauhtiaan ja se luulee olevansa vapaa menemään mihin tahansa. Hoitajan on pidettävä pintansa ja päästävä tilanteen johtajaksi, jotta hevosen saa haluttuun suuntaan. Tsoko ei kuitenkaan ala protestoimaan sen enempää kun sen on kerran saanut alistettua tahtoonsa.


Ratsuna Tsoko on äärimmäisen herkkä ja yhteistyöhaluinen. Sen selässä ei pidä tehdä minkäänlaisia kovakouraisia tai äkkinäisiä liikkeitä. Yleensä sellaiset liikkeet saavat Tsokon epävarmaksi laahailijaksi, joka ei ole ryhdikästä olemusta nähnytkään. Laukkaaminen on orin lempipuuhaa ja sitä se tekisi vaikka maailman ääriin asti. Ratsastajan on erittäin helppo työskennellä Tsokoa laukassa, koska sen on helppo kulkea kyseisessä askellajissa ryhdikkäänä ja kevyenä. Ori kokoaa itsensä melko vaivatta. Kaikista suurin plussa Tsokossa on, että se jaksaa ahertaa mukavan ratsastajan kanssa vaikka kuinka kauan eikä nakkele niskojaan edes tiukan paikan tullen.


Kilpailuhommat ovat Tsokolle aikamoinen sokki ainakin nuorempana. Iän karttuessa se ainainen pomppiminen ja eri asioiden säpsähtely on vähentynyt, mutta edelleen Tsoko on varuillaan tuntemattomissa paikoissa. Ori viihtyy kilpapaikalla yleensä omassa kisakarsinassaan, mistä se kannattaakin ottaa ulos vasta silloin kun on aivan pakko. Kilpailusuorituksen aikana Tsoko kuitenkin loistaa ja siitä näkee jopa ulospäin kuinka paljon se rakastaa esiintymistä ja ratsastajansa miellyttämistä.


kirjoittanut Amanda



i. Choco Woods
KTK-II, KRJ-II
ii. Chocoholic
KRJ-I, VVJ-II, YLA2
iii. Candyholic
iie. Choco Mocha
ie. Tahitian Apple iei. Aspargus
iee. Tahitian Grape
e. Oldfinion v. Avane
KTK-II
VIR MVA Ch, VSN Ch ei. Von Freutico
KTK-II, KRJ-I, YLA1, AP3!
eii. Freteer
eie. Hollyan
ee. Abayard VIA
KTK-II
eei. Xerxes II
eee. Doris Z

Jälkeläiset

Syntymäaika Sukupuoli Varsan nimi Emä
02.02.2016 o. Chocochino Joe Oldfinion Danelle
01.12.2015 t. Skyline Syrup Sinister White
31.03.2015 o. Caden von Lark Castalia von Lark
18.03.2015 o. Hukkapuron Choctail Wolf's Viper
18.02.2015 t. Kinder Vegas T.H. Lady Godiva

Kilpailukalenteri

Kouluratsastus & NJ/VSN
31.10.2015 - KRJ Cup - Fiktio - Helppo B - 22/291

kisaa porrastetuissa maksimitasolle asti!

05.11.2015 Oldfinion Dressage, ratsastusluokka (01/09) Ridden CH, tuom. dookie

Päiväkirja

30.11.2015, valmentajana Mette
Tulin Skyline Sporthorsesiin valmentamaan Tsokoa ja hänen ratsastajaansa. Tsoko oli oikein komeana kentällä ja käveli rauhassa ratsastajansa kanssa. Pyysin heitä aloittamaan alkuverryttely, jotta sain seurata orin liikkeitä. Se oli hyvin kuulianen ja reagoi ratsastajansa pienimpäänkin apuun ja liikkui oikein kevyesti ja ilmavasti. Laukkakin orilla oli hyvin korkeaa ja samalla eteenpäinpyrkivää. Ajattelin, että voisimme vähän kertailla laukanvaihtoja ja pyysin ratsukkoa ratsastamaan koko rata leikkaan ensin viidellä laukanvaihdolla, niin että vaihdettiin joka toisella askeleella. Tämä sujui kuin vettä vaan ja sitten lisäsimme haastetta. Pyysin heitä vaihtamaan laukan jälleen viisi kertaa koko rata leikkaan aikana, mutta nyt joka askeleella. Ratsukko suoriutui tästäkin ja seuraavaksi pyysin 9 vaihtoa samaisen tien aikana. Tsoko vaihtoi laukan tahdikkaasti ja pysyi hyvässä rytmissä koko ajan. Kehuin paljon ratsukkoa ja teimme koko harjoituksen vielä pariin kertaa uudelleen, aina vain kootummassa muodossa. Lopulta olin hyvin tyytyväinen valmennettaviini ja annoin heidän jäädä tekemään loppuverkan rauhassa.

10.04.2015, kirjoittanut omistaja
Täksi päiväksi oli onneksi luvattu aurinkoista ja päästiin aurinkoiseen maastoon. Choco hörisi aamulla karsinassaan, kun astuin talliin. Sieltä pilkotti siro, musta pää. Otin hevosen käytävään, jossa rupesin harjailemaan sitä pitkillä vedoilla. Ori leppuutti silmiään ja nautti harjan vedoista. Aikani herraa harjailin ja harjauksen jälkeen varustin orin. Kävelytin sen tallin pihaan, nousin selkään ja lähdin tuttua metsätietä talsimaan. Meistä kumpikin sai nauttia aurinkoisesta kevätsäästä. Chocolla ihan selkeästi oli kevättä rinnassa sillä pari ilopukkiakin pääsi matkan varrella. Matkan varrella näimme pari kurrea ja muita hevosiakin bongattiin. Tietenkin niille oli vähän pakko huudella. Pari pätkää otettiin ravia ja laukkaa, paljon kiipeltiin mäkiäkin ylös. Parin tunnin maastolenkin jälkeen ori oli hiestä märkä, joten päätin jättää sen sisälle. Riisuin siltä varusteet pois ja jätin sen karsinaan syömän päiväheiniä.