virallinen nimi Candle Power Painotus estepainotteinen
Rotu, sukupuoli connemara, ori Koulutustaso 120cm
Syntymäaika 27.06.2007, 18v. (VAI) Omistaja VRL-05175
Väri, säkäkorkeus kimo, 142cm Kasvattaja Anna-Riitta Eklönd
Rekisterinumero VH03-035-8681 Saavutukset YLA3, ERJ IV

Täyttänyt 3v. 26.03.2008

Candle Power, kolmella sanalla sanottuna se on yhteistyöhaluinen, mukava sekä vauhdikas. Bond on paikkansa tietävä sekä vauhdikas ori. Se pitää itseään vieläkin nuorena pojankoltiaisena, vaikka onkin jo hieman kasvanut varsan roolistaan. Ori on kuitenkin kiltti ja oriksi melko rauhallinen. Hoidettaessa sen kanssa ei tarvitse käydä minkäänlaisia valtataisteluita, selvä herrasmies siis. Herrasmiesmäisyyden näkee myös orin käytöksestä talutettavana. Se kulkee kiltisti mukana ja seuraa taluttajaa, eikä astu hänen varpaillensa. Osaa Bond kuitenkin huomiotakin herättää, näyttely- tai kilpapaikalla se ei varmasti jää seisomaan hiljaa trailerin nurkkaan, vaan esittää oikein kovaa poikaa, joka uskaltaa uhmata taluttajaa.

Komean ulkomuodon lisäksi orin sisustakin taitaa olla vähintään kultaa, sillä ratsuna Bond on todella kuuliainen. Se on herkkä ja yrittää parhaansa, niin esteillä kuin koulussakin. Kouluratsuksi ori on hieman liian ärhäkkä. Kotikentällään ja valmennuksissa se vielä kulkee kuuliaisesti ja keskittyy kunnolla hommaansa, mutta kilpapaikkojen meteli ja vilinä saavat sen katselemaan liikaa ympärilleen. Esteratsuksi tämä ori on selvästi luotu, sillä sen himo hyppäämiseen on suunnaton ja siksi se yleensä onkin aika kuuma esteillä. Tiukka ratsastaja saa orin kuitenkin rauhoittumaan, mutta vauhtia ori kyllä säätelisi mielellään itsekin. Bondilla on rytmikäs ja toimiva laukka ja se säätelee taitavan esteratsun tavoin laukkaansa ja ponnistuskohtiaan itse. Jokaiselta kantilta katsottuna Bond on loistava esteponi niin harrastus- kuin kisakäyttöönkin ja saa omistajansa tavoitteet täytettyä hyvin pelkän luonteesakin perusteella.

i. Sweet Power ii. Super Bright iii. tuntematon
iie. tuntematon
ie. Candy-Mandy iei. tuntematon
iee. tuntematon
e. Wise-Love ei. Hup-up eii. tuntematon
eie. tuntematon
ee. The Love Wicket eei. tuntematon
eee. tuntematon

Candle Power'n suku on todella upea. Orin sukujuuret ulottuvat moniin maihin, kuten Irlantiin, josta Bondin isä, Sweet Power, on kotoisin. Ori on hiirakko ja 147cm korkea paljon näyttelyitä ja esteratsastuskilpailuita kiertänyt monitoimiponi. Nuoremmalla iällä, orin asuessa Irlannissa, se kilpaili myös kouluratsastuskilpailuissa sekä maastoesteratsastuksen parissa. Myös Bondin isänisä Super Bright kilpaili esteratsastuskilpailuissa. Ori on tällä hetkellä siitosorina Ruotsalaisessa piensiittolassa ja on menestynyt myös näyttelyissä. Myös kaunis ruunivoikko Candy-Mandy, Bondin isänemä kilpaili näyttelyissä ja menestyikin hyvin. Tamman kouluratsastusura oli jäädä lyhyeen jalkavaivojen takia, mutta tamma pääsi radoille vietettyään ansaitun sairasloman.

Myös Bondin emä, Wise-Love, on todella ylväs ilmestys. Tamma on 146cm korkea väriltään rautias tamma, jolla on monia merkkejä ja aivan upeat liidokkaat askellajit. Tamma kilpailee esteratsastuksen parissa, mutta valjakkoajokin sen kanssa kilpaillaan aina välillä. Kaunokainen asuu tällä hetkellä Irlannissa, josta on kotoisinkin ja palasikin sinne monen mutkan kautta. Bondin emänisä Hup-Up on aivan varsansa kaltainen, sillä värityksen ja luonteen perusteella ne ovat täysin samanlaiset. Hup-Up kilpailee kuitenkin kenttäratsastuksessa ja onkin siinä ammattilainen. Ori on myös siitoskäytössä Iso-Britanniassa, jossa kysyntää tuntuu olevan liikaakin. Myöskään The Love Wicket'n, Bondin emänemän, arki ei ole aivan tavallinen, sillä tamma kiertää ympäri maata näyttelyissä ja pyöriikin melko suurissa piireissä. Tamma on väriltään myös rautias, mutta luonteensa perusteella se kuuluu aivan omaan luokkaan.

Bond on käytössä jalostukseen evm-sukuisille connemara tammoille, joilla on näyttöä esteradoilta.

o. Prawn OWL (s. 20.12.2007, e. Cinderella BP)
o. YouLikeMe OWL (s. 05.02.2008, e. Cinderella BP)

t. Zedina OWL (s. 17.02.2008, e. Cinderella BP)
o. Nobless Theodor (s. 01.04.2008, e. Beauti's Linda-Miina)

ERJ - Esteratsastus
41 sijoitusta, joista 5 voittoja.

02.08.2008: 60 cm (Novelli) 1/30
03.08.2008: 50 cm (Novelli) 3/30
03.08.2008: 60 cm (Novelli) 17/30
04.08.2008: 50 cm (Novelli) hyl
04.08.2008: 60 cm (Novelli) 2/30
11.08.2008: 70-80 cm (Nonehood) 1/55
12.08.2008: 80 cm (Craced Stallions) 31/54
12.08.2008: 90 cm (Craced Stallions) 47/61
12.08.2008: 100 cm (Craced Stallions) 77/79
14.08.2008: 90 cm (Susilaakso) 3/40
14.08.2008: 90-100 cm (Katvusto) 4/35
14.08.2008: 80 cm (Effect Ponies) 4/35
14.08.2008: 90 cm (Effect Ponies) 8/35
14.08.2008: 100 cm (Effect Ponies) 2/35
14.08.2008: 110 cm (Effect Ponies) 2/35
14.08.2008: 120 cm (Effect Ponies) 3/35
26.08.2008: 100 cm (Suloneva) ei tuloksia
09.07.2008: 100 cm (ROWDY) 6/45
09.07.2008: 90 cm (ROWDY) 32/39
09.07.2008: 100 cm (ROWDY) 16/45
09.07.2008: 90 cm (ROWDY) 18/35
09.07.2008: 100 cm (ROWDY) 28/40
16.07.2008: 110 cm (Krofnock Ranch) 40/80
16.07.2008: 120 cm (Krofnock Ranch) 32/72
22.07.2008: 120 cm (Silfran) 8/108
24.07.2008: 100 cm (Fellmoore) 3/60
26.07.2008: 70 cm (Satulinna) 3/89
26.07.2008: 80-90 cm (Satulinna) 6/100
26.07.2008: 70 cm (Satulinna) 3/91
26.07.2008: 80-90 cm (Satulinna) 10/100
26.07.2008: 100 cm (Tilhimäki) 29/50
26.07.2008: 110 cm (Tilhimäki) 25/50
26.07.2008: 120 cm (Tilhimäki) 28/50
29.07.2008: 60 cm (Jeep ponies) 23/30
29.07.2008: 70 cm (Jeep ponies) 24/30
29.07.2008: 80 cm (Jeep ponies) 7/30
29.07.2008: 90 cm (Jeep ponies) 1/30
29.07.2008: 60 cm (Jeep ponies) 12/30
29.07.2008: 70 cm (Jeep ponies) 29/30
29.07.2008: 80 cm (Jeep ponies) 17/30
29.07.2008: 90 cm (Jeep ponies) 17/30
30.07.2008: 100 cm (Fellmoore) 68/82
30.07.2008: 120 cm (Fellmoore) 16/84
30.07.2008: 100 cm (Divine Angel) 25/84
30.07.2008: 120 cm (Divine Angel) 7/63
01.06.2008: 120 cm (Zusa's) 3/26
07.06.2008: 100 cm (Piippola) 7/50
08.06.2008: 120 cm (Zurück) 4/95
09.06.2008: 120 cm (Kensington) 2/77
09.06.2008: 110 cm (Åke Skogsruss) 6/40
20.06.2008: 100 cm (Injun) 3/40
20.06.2008: 110 cm (Injun) 3/40
29.06.2008: 120 cm (Kisakeskus Valtikka) 30/40
02.04.2008: 120 cm (Karies) 6/36
11.04.2008: 110 cm (Evensans Ponies) 28/36
11.04.2008: 120 cm (Evensans Ponies) 28/36
12.04.2008: 110 cm (Evensans Ponies) 28/36
12.04.2008: 120 cm (Evensans Ponies) 4/36
13.04.2008: 100 cm (Nonehood) 2/40
17.04.2008: 130 cm (HR Warmbloods) 3/40
14.04.2008: 110 cm (Nonehood) 6/40
13.04.2008: 120 cm (Evensans Ponies) 4/26
15.04.2008: 120 cm (Sunday's) 1/128
17.04.2008: 120 cm (HR Warmbloods) 28/40
17.04.2008: 130 cm (HR Warmbloods) 3/40
18.04.2008: 120 (Ciabacka Stables) 5/32
23.04.2008: 110 cm (ROWDY) 1/45
21.03.2008: 110 cm (Kimovaara) 27/50
21.03.2008: 120 cm (Kimovaara) 49/50
29.03.2008: 110 cm (ROWDY) 6/56
29.03.2008: 120 cm (ROWDY) 3/56
28.03.2008: 120 cm (ROWDY) 7/49
04.01.2008: 110 cm (Emdeller) 9/30
04.01.2008: 120 cm (Emdeller) 5/30
07.01.2008: 100 cm (lieksa) 8/129
18.01.2008: 90 cm (FH Stables) 17/50
18.01.2008: 100 cm (FH Stables) 40/50

MEJ - Maastoesteratsastus
7 sijoitusta, joista 0 voittoa.

01.03.2008: 60cm cm (Dixie) 5/46
01.03.2008: 90 cm (Dixie) 10/45
05.03.2008: 100 cm (Piipari) 9/45
09.03.2008: 90 cm (Moldóttur) 31/36
02.02.2008: 80-90 cm (Vihermetsän ratsastajat) 22/35
02.02.2008: 90-100 cm (Vihermetsän ratsastajat) 21/41
08.02.2008: 90 cm (Ovela) 5/25
14.02.2008: 100 cm (Bretagne) 10/15
14.02.2008: 110 cm (Bretagne) 10/14
15.02.2008: 110 cm (Bretagne) 3/14
20.02.2008: 100 cm (Piipari) 14/30
22.02.2008: 80 cm (Mtt Suggeritore) 23/27
22.02.2008: 100 cm (Mtt Suggeritore) 12/25
27.02.2008: 90-100 cm (Vihermetsän ratsastajat) 4/36
25.02.2008: 90-100 cm (Vihermetsän ratsastajat) 32/33
25.02.2008: 100-120 cm (Vihermetsän ratsastajat) 17/20
29.02.2008: 60 cm (Dixie) 22/51
29.02.2008: 90 cm (Dixie) 48/53
26.01.2008: 100 cm (Kisakeskus Kimakka) 3/23
26.01.2008: 110 cm (Kisakeskus Kimakka) 5/29
29.01.2008: 110 cm (Csicsás) 2/47

KRJ - Kouluratsastus
2 sijoitusta, joista 0 voittoa.

12.07.2008: HeB (Prize Team) 7/28
12.07.2008: HeA (Prize Team) 28/29
12.07.2008: VaB (Prize Team) 5/30
13.07.2008: HeB (Prize Team) 17/28
13.07.2008: HeA (Prize Team) 15/29
13.07.2008: VaB (Prize Team) 2/28
NJ - Näyttelyt

06.04.2008: Connemaraorit (Delma) KUMA, JS
18.03.2008: Poniorit (Herhiläinen) LKV5, KUMA

VVJ - Valjakkoajo
1 sijoitus, joista 0 voittoa.

06.07.2008: vaativa yhdistetty (Nobless) 19/40
20.07.2008: vaativa yhdistetty (Nirvana) 1/29

23.01.2012 - Mitä tulevaisuus tuo tullessaan
Bond muutti tänään asumaan hieman suuremmalle tallille kuin mihin se on tottunut. Se sai orin hieman hermostumaan ja poukkoilemaan edes takaisin tallipihalla kun se otettiin ulos autosta. Taluttelin sitä hetken aikaa pihalla ennen kuin vein sen tutustumaan uuteen karsinaansa pikkutallissa jossa oli valmiina sille heinää ja kauroja. Sinne se rauhoittuikin aika nopeasti. Illalla olisi tarkoitus päästää sen hetkeksi tarhaan jaloittelemaan ja purkamaan energiaa.

Kuten kaikki orin tuntevat tietää, että Bondista on tullut jo aika vanha. Se on päästetty täysipäiväiselle eläkkeelle ja nyt sillä ratsatetaan päivittäin vain kevyesti jotta saamme pidettyä sen peruskuntoa yllä. Tarkoituksena olisi vielä saada orille muutama varsa ennen kuin päästämme sen vihreille laitumille.

Kirjoittanut Natalia


virtuaalihevonen - a sim-game horse