Kurkistus talliin
Suuri harmaa talli, pienempi mustapunainen talli ja jokin epäsymmetrinen hökkeli keskellä niittyjä, aivan Alppien kupeessa sijaitsee Freistingar. Tallitie on pehmeää hiekkaa, ja se pidetää hyvässä kunnossa vuoden ympäri. Jossakin välissä pitää kulkea niinsanotun portin ali, jossa on iso kyltti Freistingar-nimellä varustettuna - ja pari koukeroakin siitä löytyy! Tien pientareilla nurmikko kasvaa villinä, mutta saavuttaessa tallipihaan näky on aivan erilainen. Jokaikinen ruohonkorsi on pätkitty, nurmikolla ei muutenkaan ole yhtäkään roskaa tai rikkaruohoa. Kaikkialla, missä ei ole nurmikkoa, on hiekkaa tai betonia. Kauempana näkyy jonkinmoinen uudenmallinen rakennus. Se, jonka näet, on varmasti hevostemme niinsanottu pesutalli. Pari kilometriä tästä rakennuksesta eteenpäin, ovat pelkkää laidunalaa, ennen kuin Alpit muodostavat jyrkän muurin pitkälle matkalle. Kohdallamme tämä suuri vuoristo on kuitenkin sen verran matala, että sinne pääsee vaeltamaan, vaikkei aivan huipulle asti. Kesäisin islanninhevosemme pääsevät vaeltamaan vuoristoon useinkin. Pienet polut mahdollistavat sen, että aina löytää takaisin, ja jos ei hevosta halua alleen napata, voihan sitä vuokrata sukset ja lähteä ikiomaan rinteeseemme!
Saattaa olla ristiriitaista, että Itävallassa tapaa suomenhevosia, mutta emme halunneet jumittua Suomeen. Lähdimme siis kiertämään maailmaa. Pysähtyen tänne Söll'iin. Kauniit maisemat takasivat upeat puitteet siittolan pystyyn nostamiseksi, joten kolme vuotta kestäneet rakennus- ja kunnostustyöt pääsivät alkamaan. Kivitallista tehtiin hienostuneempi pesutalli, ja tiluksille rakennettiin kaksi muuta tallirakennusta, sekä kaksi pihattotallia, sekä ulkoilumahdollisuudet hevosille - kentistä ja maneeseista nyt puhumattakaan! Tilat ovat kuin uuden ajan Englannissa konsanaan, sillä meidän hienohelmoille löytyy jos jonkinlaista aktiviteettia, aina kävelytyskoneista ja uima-altaista hevosten ikiomaan saunaan. Jos tälläinen kuulostaa kivalta, kiinnostavalta, suosittelen lukemaan eteenpäin. Vihreitä, luonnontilassa olevia laitumia silmänkantamattomiin, sekä sen vastakohdaksi siistit, hiekkapohjaiset tarhat, tähän lisänä vielä luonnon muovaamat pihatot, joista on hevosten kulkuyhteys laitumille. Kaikenkaikkiaan laitumia löytyy noin viitisentoista, joista kolme on isoja tamma- ja varsalaitumia, sekä kaksi suurinta ovat islantilaisille, ori- ja tammalaitumet. Ja jos nyt oikein tarkkoja ollaan, vain kahdeksan laitumista sijaitsee näköetäisyydellä tallista. Osa (7) laitumista sijaitsee pienen metsikön takana, ja kolmen vehreän villiniityn lomitse virtaa puro, kolmannessa on pieni lampi jossa hevoset voivat viilentää itseään kesällä, vaikkakin vain parikymmenen asteen lämmössä. Tarhat sijaitsevat kaikki lähellä tallia; ne kaikki kymmenen tarhaa, jotka meiltä löytyy. Lisäksi on tottakai pihattoja, kymmenkunta. Jokaiseen mahtuu kymmenisen hevosta, mutta yhteen peräti viisitoista. Lisäksi, vuoden 2011 helmikuussa rakennutimme kaksi pihattotallia, jossa majailevat kaikki hevoset parivuotiaiksi. Orit ja tammat saavat elellä tarhakavereina vain vähän aikaa, suuremmassa pihattotallissa, ennen kuin ne siirretään erilleen. Jokaisessa tarhassa on hiekkapohja, mutta pihatot ovat joko mutaa, hiekkaa tai jotain siltä väliltä. Ja tottakai, hevosia riittää katseltavaksi ympäri vuoden!
..jättimäiset tallirakennukset..
Tallissa on sisällä talvisin lämmitys, ja kesällä ikkunat ovat auki. Jokaikinen päivä tallissa soi musiikki, mutta harvoimpa sitä kuulee hevosten vihaisen kiljunnan läpi. Pienemmässä tallissa ei hevosilla ole mahdollisuutta tarkastella tallipihan elämää, mutta tämä kompakti ratkaisu miellyttää niin hevosia kuin ihmisiäkin. Jokaisessa karsinassa on puoliovi, joten toisten hevosten kanssa voivat nämä nelijalkaiset kisatykkimme seurustella. Orit ovat tallin toisessa päädyssä, ja ovissa on kaksoislukot, kuten useimmilla tammoillakin. Hevosten mestoihin kulkee myöskin vedet vesiautomaattien kautta, joten juotavaa on aina saatavilla. Ainoastaan orien karsinassa heinäverkot takaavat sen, ettei ruokaa murskata kuin mitäkin roskaa. Tammoille ruuat viskotaan karsinoiden nurkkiin. Kuivikkeena käytämme pölyämätöntä purua, sillä jotkut hevosistamme ovat yliherkkiä sille. Tammasiivestä löytyy myöskin kaksi varsomiskarsinaa, sekä pesukarsina, kaiken varalta. Orisiivessä puolestaan on vain pesukarsina (vaikka konit pääsisivätkin niinsanotun pesutallin mukavuuksien äärelle, välillä on hyvä käyttää perinteistä menetelmää). Tallissa on myöskin ruhtinaalliset kaksi varustehuonetta, oreille ja tammoille omansa. Ja tottakai nämä huoneet ovat viimeisimmän muodin mukaan sisustettu. On nahkasohvia, ja tammojen varustehuoneesta löytyy jopa takka! Ja jos vielä tarkennamme karsinoihin, on niissä tehokkaat liukuovet sekä ovissa tanko, johon saa vaikka loimen taiteltua, tai riimunnarun ripustettua. Oven vieressä (ja siis ovihan avautuu vain siihen toiseen suuntaan) on kaksi naulakkoa, sekä kyltti hevosen nimellä varustettuna. Naulakoissa roikkuvat yleensä riimut- ja naru sekä suitset. Harjapussit lojuvat milloin missäkin, mutta vain muutaman kerran niitä on tavattu keskellä käytävää. Valaistus on melko kirkas ja silloin voi huomata himmeän punaisen - alppimaihin sopivan värin - hohteen karsinoiden ovissa. Lattia on betonia ja pienin välimatkoin käytävältä löytyy renkaita, joihin hevosen voi sitoa. Käytävä itsessään on pari kolme metriä leveä, jotta hulluimmatkin konit saavat suuren egonsa ulos karsinoista. Kaikenkaikkiaan "pikkutalli" on siisti, ja sieltä löytyy noin seitsemisenkymmentä karsinaa.
Jos siirrytään isoon talliin, käsittääkseni tarvittaisiin tusina työntekijöitä huolehtimaan hevosista ja tallista. Niin, eihän 120 karsinan talli mikään pieni ole, mutta kun sen jakaa 55 ja 65 karsinan osiin, tuntuu urakka jo hiukan pienemmältä. Hevosia tuodaan sisään ja viedään ulos, sen verran nopeaan tahtin, ettei normaali ihminen pysty käsittämään. Jotenkin parinsadan hevosen talli tuntuu siltikin kodilta, ei liikaa, ei myöskään liian vähän. Isossa tallissa on hiukan enemmän luksusta hevosille, sillä peräti kaksi pesukarsinaa tamma- ja oritallissa sekä isommat karsinat. Katto on suhteellisen korkea, ja hevosilla on myöskin ulosvievät ovet asumuksistaan. Nimikyltit, liukuovet hennolla punaisen hohteella sekä tanko karsinoiden ovissa, naulakot kuuluvat vakiovarustukseen mutta lisäksi käytäviltä löytyy aina muutamia liikutettavia satulatelineitä. Kirkkaat valot mahdollistavat pienimmänkin lian löytämisen, ja siisteydestä huolehtiikin kolme työntekijää isossa tallissa, tietenkin ruoka-, juoma-, ratsastus- ja rahapalkalla. Ison tallin varustehuone, tai kaksihan niitäkin on, sisältävät hevosten jokaikisen varusteen, paitsi harjapakit tai -pussit. Ilmoitustaululta selviää tallin aikataulu, joka pysyy periaatteessa päivästä toiseen samana, tai ainakin melkein. Lisäksi kaikki mahdolliset varsauutiset sekä astutukset löytyvät ilmoituksista. Näin pääsemme huomioimaan jokaisen hevosemme, ja pystymme hoitamaan niitä yksilöllisesti. Ehkä sen takia ne ovatkin niin vaikeita otuksia käsitellä.
Se epämääräinen hökkeli, josta mainittiin alussa, onkin oikeasti pikkutalli, päädystä löytyy Thomaksen peltoautot, neljä kappaletta. Ja siitä kun siirrytään hienoon kivirakennukseen, ollaan saavuttu hevosten pesutalliin, jota sillä nimellä kutsutaan. Pesukarsinoita on siis kymmenkunta, mutta jos tarkemmin katsoo, saattaa huomata rakennuksessa jotain muutakin. Kuten esimerkiksi ulkoa katsottuna savupiipun. Miksi ihmeessä pesutalliin on tehty savupiippu? Ehkä siksi, sillä päädystä löytyy hevosten ikioma sauna. Lämpötila pysyttelee aina turvallisesti 60 asteen alapuolella, jottei hevosille vain käy mitään. Saunasta hevoset voivat mennä polskuttelemaan uima-altaisiin, jotka löytyvät toisen parioven takaa. Lisäksi löytyy kävelytys- ja juoksutuskone, sekä solarium. Melkoista luksusta hevosillemme, mutta tottakai vaadimme niiltä kilpakentillä ja kotioloissakin vain täydellisyyttä, joten eivätköhän otukset ole sen ansainneet.
..tallipiha tarkemmin sekä koulu- ja estekentät..
Tallipihalla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, ja siksipä on keksitty, että tallien edustalla käytämme betonia, jota on noin yksi metri tallin seinistä eteenpäin ison tallin edustalla, ja sisempauml;nä on kuin hiekkapolku, kun taas sitten onkin jo sliipattua nurmea melko pitkälti. Pikkutallin edessä on hiekkaa, ja sitten nurmea, julkisivulla, mutta takana ja sivuilla on taas pelkkää nurmea. Pesutalli on samalla pohjalla kuin pikkutalli. Muutamien kilometrien päässä tallista on järvi, jossa voi uittaa hevosia kesällä vaikka veneen perässä, jos huvittaa. Konit ovat tottuneet sen verran "kovaan" käsittelyyn, että niiden kanssa voikin kokeilla extremelajeja jos huvittaa, aina hiihtoratsastuksesta stunttityöskentelyyn. Ja jos nyt pysytään ihan realistisuudessa, pomppivat ponit kentällä veden sijaan. Meidän komealla 70x35m suurella pehmeällä hiekkakentällä. Kavioura on muodostunut hyvin, ja ratsastusalue onkin aina täynnä kavionjälkiä hevosten ehkä liiallisen treenaamisen vuoksi. Kun pakkaskelit tulevat, pyritään kenttä pitämään mahdollisimman tasaisena ja mahdollisimman poissa käytöstä, jottei hiekka jää ärsyttävästi kokkareiseksi. Ja juuri sen vuoksi tallilla on peräti kolme kenttää, joista yksi on pieni, yksi on iso ja yksi on kilpakenttä joissa myös treenataan kilparatoja hevosten kanssa. Pienempi kenttä on sen 55x25m, kun taas isompi jo mainitut 70x35m suuri. Kilpakenttä on vielä himpun verran isompi, 90x45m, melko iso siis. Jokaisen kentän aidoista löytyy kouluratsastuksen kirjaimet ja reunoilta, pienestä katoksesta estekalusto. Kahden pienemmän, normaalin kentän sivuille on raahattu muutama puupenkki, mutta kilpakentän reunoilta löytyy ihan katsomo.
Mitä syvemmin haluaa tutustua talliin, sitä varmimmin pääsee katsomaan maneeseitamme. Aivan, niitäkin on kaksin kappalein. Molemmat ovat ulkoapäin punaisia, valkoisin ovenkarmein- ja ikkunanreunustuksien varustettuja. Mustalla isolla pariovella. Pienemmän maneesin päädyssä on pari penkkiä, joille voi tallin henkilökunta kerääntyä katsomaan harjoituksia. Maneeseissa on lämmitys, ja lämpötilaa voi säätää sen verran, että lämpömittari kipuaa viisi astetta plussan puolelle. On siellä ilmastointikin, näin ollen lämpötilaa voi laskea siihen viiteen asteeseen. Pikkumaneesin peilit mahdollistavat oman ratsastuksen seuraamisen, ja ratsastuspinta-alaa on noin 25x55m joten tilaa on kuitenkin rajallisesti. Tavallisesti varsojen ratsukoulutus tapahtuu juuri tässä rakennuksessa, ja onhan siellä jo monta pientä hevosta koulutettu. Isossa maneesissa harjoittelemme kilpailuihin, ja hyppäämme estehevosten kanssa korkeita, 150cm'n ratoja. Täältä löytyy myös pieni katsomo, sekä kirkas valaistus. Pohja on hiekkaa - yllätys sinänsä. Vain kokeneiden hevosten kanssa ratsastetaan isossa maneesissa. Islanninhevosten treenaus tapahtuukin sitten kokonaan ulkona. Nimittäin jommalla kummalla kahdesta baanastamme, tai passisuorilla. Nämä tölttiponit kaipaavat päivittäin jonkinlaista liikuntaa, joten mikäs olisikaan parempaa kuin rankat tölttitreenit baanalla. Baanan koko pituus on noin nelisen sataa metriä ja passisuora on n. 400 metriä pitkä. Kaikenkaikkiaan ratsastusmahdollisuudet ovat erinomaiset.
Henkilöesittelyt
Tallin omistaa Annika, jolla on hiukan kieroutunut huumorintaju (saattaa olla, että hän on pikkuhiljaa sekoamassa), mutta siltikin nainen on ihan mukava, jos osaa tutustua. Issikoiden kanssa koko elämänsä ollut naikkonen on vain noin 160cm pitkä, mutta pontevasti kiroillaan ja hypitään isojenkin hevosten nenille. Nainen on 25-vuotias ja rakastaa maastoilua, mutta niin myös korkeita esteitä, ja hienosti on ratsastuksenohjaajan paperitkin. Tallin omistuskirjat löytyvät siististä nipusta toimiston pöydältä. Maastossa tämä käy miltei päivittäin ja esteitäkin loikitaan mielellään. Koulun tuuppaamisesta tämä nainen ei pidä, ei sitten yhtään, jotenkin vapauden tunne katoaa kouluaitojen sisäpuolella. Jotenkin silti kouluhevosia on kertynyt. Annika on yleensä ihan mukava, jos tuntee ihmisen (ja varsinkin baari-illan jälkeen meno on kuin yläasteella konsanaan). Eniten Annika rakastaa ensimmäistä puoliverioriaan Lorea, sekä uutta hankintaansa, Inkaa.
Jokapaikanhöylä, Thomas pystyy ihan mihin vain. Tumma komistus on varsinainen lihaskimppu ja kesäisin kuuma ilmestys tallustellessaan ilman paitaa tallin pihamaalla. Ruskeat suklaasilmät ja tummat sotkussa olevat hiukset viimeistelevät kokonaisuuden. Thomas toimii lähinnä hevosten liikuttajana, mutta peltoautojensa kimpussa hänet tapaa melko usein. Mies on todellakin mukava, ja jutteleekin mielellään ihmisten kanssa. 180-senttinen Thomas liikuttaa useimmiten suomenjuntteja ja kouluttaa nuoria hevosia maastakäsin. Thomas ei kavahda myöskään likaista työtä, joten karsinoiden siivous on miehelle oikea työ. Jotenkin omistaja saa miehen aina mukaan touhuihinsa, kuten hevosten ostoon sekä jopa baariin. Lempihevosia miehellä ei ole, mutta on yksi tamma, johon hän on kiintynyt. Linda.
Siistiä sisätyötä tallilla tekee Jonna, joka niinsanotusti on toimistotyöntekijä. Puhelut, ja kaikki mahdolliset laskut sun muut härpäkkeet hoitaa tämä parikymppinen vaalea nainen. Vaikka sanotaan, että blondit ovat tyhmiä, ei Jonna ole, vaan 165cm pitkä nainen osaa niin kouluttaa shettisvarsoja, kuin maastoilla mitä vaikeimmissa maastoissa. Yleensä Jonna pukeutuu rennosti, collareihin, pitkähihaiseen t-paitaan ja huppariin, talvipakkasilla koreuden kruunaavat tupsupipo sekä musta toppatallitakki. Jalassaan naisella on yleensä tennarit. Hiukan taka-alalle jäävä kaunotar ei siltikään ole niinsanotusti ulkopuolinen, vaan saa tietää kaikki jutut lähes ensimmäisenä. Palkakseen nainen on vaatinut pientä rahasummaa sekä vapaasti ratsastelua silloin, kun tahtoo. Lempihevosellaan Tuutikilla tai Pierralla.
Ruotsalaiset sisarukset Rebecca ja Victoria ovat omistajan oikea käsi. He ratsastavat, hoitavat hevosia, ja tulevat mukaan niin kilpailumatkoille kuin hevostenostoreissuillekin. 18-vuotiaat neidot tykkäävät eniten Rikusta, Nanasta, Shaylasta, Shannyesta, Iidasta, Kessistä sekä Odettesta, joita he kovin ahkerasti liikuttelevat. Lisäksi etenkin hiukan ulkopuoliseksi laumassa jäänyt ponit, Cheer on tytöille kuin oma poni. Ja tätähän Rebecca jopa vuokraa, kun hyvin on käynyt. He pukeutuvat aina rennosti, collarit tai ratsarit, huppari, t-paita ja talvisin takki. Jaloissaan heillä on kovin usein tennarit tai talvisin talviratsastussaappaat. Ja jotta tämä ei ihan näin lyhyeen loppuisi, on mainittava, että tytöt ovat kasvattaneet ja kouluttaneet itse Annulin. Ei siis mikää turha kaksikko tämäkään.
Hevosten virallinen ratsuttaja Johnny on varsinainen monitaituri. Hän ajelee valjakkoponeilla, hyppää puoliverisillä 150 senttisiä esteitä ja tuuppaa koulua Grand Prix tasolle asti. Vaaleahiuksinen, sinisilmäinen mies ei ehkä ole kovinkaan komea ilmestys, mutta pepsodent-hymy ja avoin olemus vetävät naisia magneetin lailla puoleensa. Yleensä miehen jalasta löytyvät tummat ratsastushousut, sekä saappaat tai lenkkarit. Takkina on aina sama musta ratsastustakki ja päässä on ohut adidas-pipo säällä kuin säällä. Leppoisa jätkä ratsastelee päivässä sen miljoona hevosta, ja hoitaa ne vielä ratsastuksen päätteeksi. Lempihevosta Johnnylla ei varsinaisesti ole, mutta luja side on muotoutunut etenkin Diivan kanssa.
Mia tekee sekalaisia töitä, mutta jakelee yleensä ruuat hevosille, siivoaa talleja ja vie hevosia tarhoihin unohtamatta harjausurakkaa. Nainen rakastaa hevosia ja poneja ja lempihevoseksi onkin muovautunut Hertta sekä uudempana Hani. Mialla on joka päivä tallille tullessaan mukana tyttärensä, viisivuotias Melinda joka rakastaa ylikaiken poneja. Tytär taluttelee tallipihalla mielellään lempiponiaan Loviisaa ja sillä se saa ratsastaakin rajallisesti, tunnin päivässä maksimissaan. Mia tykkää työssään eniten hevosten hoitamisesta, sekä kesäisin pesusta. Vaatteet ovat melkolailla samanlaiset kuin muilla tallityöntekijöillä - eihän kukaan nyt halua massasta erottua - ainakaan paljon.
Natalie on tallin virallinen hevosten kouluttaja ja monet varsat oppivat juuri tämän tiukkapipoisen naisen hellässä huomassa. Päällepäin Natalie saattaa näyttää ylimieliseltä ja ehkä niinsanotulta pissikseltäkin, mutta pohjimmiltaan nainen on ihan mukava tapaus (mitä nyt välillä hän kommentoi toisten tekemisiä hiukan haukkuen, kuitenkaan pahaa tarkoittamatta). Natalien lempiroduksi ovat muovautuneet issikat, sllä niitä on helppo kouluttaa ratsuiksi. Ainoastaan töltin opettaminen käy naisen voimille, mutta hyvin on nekin opit menneet hevosten kalloihin perille. Nainen pukeutuu punaiseen takkiin, vaaleisiin ratsastushousuihin sekä lenkkareihin (ja jos joku uskaltaa väittää, että lenkkarit ovat ratsastettaessa vaaralliset...), talvisin löytyy pinkki adidas-pipo sekä paksu punainen topparatsastustakki. 23-vuotias naikkonen hilaa joka paikkaan koiraansa Musua joka on pieni samojedinpentu. Lempihevoseksi Natalielle on osunut Vafi sekä Reetu.
Hevosia hoitaa kilpailupaikoilla ansioitunut hoitajamme Jonathan. Lisäksi taitava autokuski osaa toden totta toimia hevosten kanssa. Aivan kuin Monty Roberts! Hän ymmärtää hevosia ja ikään kuin puhuu niiden kanssa. Eikä ihme. Suklaasilmät sekä pörrötettävät kuparinruskeat hiukset ovat miehen tavaramerkki. Pukeutuminen on rentoa, kuten tallin muullakin poppoolla, ainoastaan vanhat risaiset lenkkarit poikkeavat lievästi muista. Tallin sisäpiiriin nopeasti päässyt 178senttinen, 19-vuotias mies pakoili armeijaan menoa, eikä lopulta sinne mennytkään. Tallin omistajan mielestä sillä ei kovasti väliä ole, ja sotaponista onkin muodostunut Jonathanin lempihevonen. Lemppari on nimittäin Solo. Ihme ja kumma.
Jotta hevoset eivät vain loikoilisi laitumilla kintut ojossa, on niille kehitettävä jonkinlainen ohjelma. Liikutus kuuluu olennaisena osana hevosten hoitoa, mutta niin myös lepääminen, joten hevosemme ulkoilevat kuudesta kahdeksaan tuntia päivässä - vähintään. Kevyemmällä liikutuksella pärjäävät saavat loikoilla auringossa kahdeksasta kymmeneen tuntia päivän aikana, eläkeläiset ja lomailevat hevoset 12 tuntia. Varsat liikutetaan kerran kahdessa päivässä, joten myös ne kuuluvat vähemmän liikutettavien sarjaan. Islantilaisia liikutetaan usein irtojuoksutuksella laumassa, jolloin ne saavat liikuntaa, mutta niin myös ratsain. Hevosten liikuttajia ovat tallin omistajan lisäksi kolme ratsuttajaa jotka liikuttavat noin kolme hevosta päivässä. Hevosen kunnon mukaan sillä ratsastetaan maksimissaan kolme (3) tuntia päivässä ja ruokinta tapahtuu valvotusti, ruoat mitataan jokaiselle hevoselle yksilöllisesti tarpeen, kunnon ja koon mukaan. Varsoille ei syötetä lisärehua, vaan ne syövät vain säilöheinää. Eläkeläisten vitamiinit ja lisäravinteet kuuluvat olennaisena osana ruokaa, ja heinäkin on helpommin syötävää.
Päiväohjelma06.00 » Hevosten tarkistus ja aamutalli. » Liikutettavia on päivän aikana noin kolmisenkymmentä |
 |