Tervetuloa!

Ei siitä koskaan pitänyt tulla unelmaa isompaa juttua. Haavetta, jossa lennettiin Saksan nurmikentillä puoliveristen kanssa, haavetta jossa tanssittiin kouluaitojen sisällä voittaen ruusukkeita ruusukkeiden perään. Haavetta ikiomista koulupuoliverivarsoista, haavetta omasta saksalaisesta tallista. Kun sain mahdollisuuden toteuttaa unelmani, tartuin siihen, ja lennätin koko omaisuuteni Saksaan. Pientä pintaremonttia tehtiin, ja lopputulos miellytti omaa - ja muiden - silmää.

Fairytale Dressages on tammikuussa 2016 perustettu, koulupainotteisten puoliverihevosten kasvatukseen painottunut talli - ikuisuusprojekti, josta voi olla vain ja ainoastaan tyytyväinen. Halusin rikkoa rajoja, lähteä maailmalle, ja näin syntyi tämä pieni palanen saksalaista unelmaa. Pääpainotteenamme on kasvattaa kapasiteetikkaita käyttöhevosia vaikeisiin luokkiin kouluratsastuksessa, mutta niin myös harrasteratsuja, jokaiselle sopivia. Pyrimme panostamaan hevostemme laatuun, emme määrään, mutta käsite muutama puoliverinen muuttui nopeasti, ja nykyisin parikymmentä hevosta kuulostaa meistä sopivalta.

Yhteystiedot

annika n
VRL-10352
annika.nurmiranta@gmail.com