Luonnekuvaus

Silloin, kun hevosmääräni oli vielä pieni, kourallinen issikoita ja muutama erilainen. Orit veivät voiton lukumäärässä, joten oli aika etsiä tammoja. Soittelin ystävien talleja läpi, ja yhtäkään kiinnostavaa ei löytynyt. Lopulta, soitin jälleen kerran Zikille, joka oli varmastikin saanut minusta tarpeekseen, että tarvitsin issikan ja äkkiä. Sain kutsun tulla tarkastelemaan naisen hevoslaumaa, sillä pari myytävää nuorta oli vielä vapaana. Lähdettiin sitten katselemaan Úlfurin kasvattivalikoimaa, kesällä 2011. Matka oli pitkä, mutta kun viimein päästiin perille, oli näky todellakin palkitseva. Pari nuorta hevosta oli emiensä kanssa pihatossa loikoilemassa, ja kumpikin varsa tuli uteliaasti lähemmäs. "Tuolla on vielä yksi" Ziki sanoi, osoittaen kauemmas. Suuni loksahti auki, kun katselin pienen tamman leikkiä lumessa, kun se meni nurin ja kun se innoissaan laukkasi emänsä, kauniin mustan tamman ympärillä. Tosta tulee viel jotain suurta, ajattelin ja sanoin että otan sen.

Noin vuoden ikäisenä Stella oli vielä todellakin innokas oppimaan, ja ketterä jaloistaan, mutta vanhemmiten se muuttui hiukan kömpelöksi, eikä liikkunut niin sulavasti. Sen silmien ystävällisyys kuitenkin säilyi, ja jotkut ihmettelivät, miksi pidin itselläni tuon hiukan kömpelön tamman. Vastaus oli aina sama; "Koska se on mun." Jokseenkin jotkut epäilivät mun mielenterveyttä, mut aina mä ja Stella yllätettiin. Sen koulutus sujui mutkattomasti, sillä edelleenkin se oli innokas oppija, ja se yritti täysillä. Ja vaikkei niitä täydellisiä askellajeja koskaan löytynytkään, se oli silti mun Stella. Zikin hieno kasvatti. Mun sydän kuului sille, ja aina kun mä katsoin sen ystävällisiin silmiin, tiesin, että tamma luotti muhun. Ja sanoivat muut mitä sanoivat, Stella kasvoi, ja siitä tuli kaunis, vaikkakin hiukan raskasrakenteinen ja kömpelö. Silti se oli kaunis, ainakin mun mielestä. Vielä viisivuotiaana se näytti jokseenkin kehittymättömältä, sillä oli jättimäinen pää ja kevyt takaosa, puhumattakaan sen valtavasta mahasta. Ihan kuin siinä olis kolmea eri hevosta yhdistettynä. Ja kaiken lisäks sen jouhet oli takussa ja se oli aina tarhasta hakiessa yltäpäätä mudassa.

Stella on aina ollut kiva hoitaa, seisoo paikoillaan ja odottaa, kunnes harjaus on suoritettu loppuun. Varsasta asti se on aina hamunnut mun taskuja, josko sieltä löytyis jotain hyvää. Kumisualla kihnuttaminen on aina kuulunu tamman lempihoitojuttuihin, ja silloin sen ylähuuli pitenee ja se heiluttaa päätään, silmät kiinni. Piikkisualla takkuiset jouhet saa selvitettyä hyvin, joskaan koskaan kukaan ei jaksa ottaa sitä urakkaa kokonaan, kevyt hipaisu ja valmista. Kaviot saa siivottua ihan helposti, sillä Stella on aina nostanut jalkansa hienosti. Kavioiden puhdistuksen aikana se saattoi silti nuorena repiä kinttunsa vapaaksi ja moni vihasikin tammaa juuri sen takia, ettei se kuulemma käyttäytynyt. Mutta vanhemmiten se muuttui aina vaan kivemmaksi ja kivemmaksi, ja jotkut sitä ennen vihanneet tulivat tammalta anteeksi pyytelemään. Ja tamma, joka on aina vihannut varusteita, vihaa niitä vieläkin. Satulavyö ei mee koskaan kiinni ja naama punasena saa kiristää, ennen kui tamma suostuu päästämään ilmat pihalle keuhkoistaan. Vatsapanssaria ei onneks tarvi käyttää, mut jalkoihin on aina ratsastettaessa laitettava suojat, muuten tamma katkoo itseltään jalat. Suitset ei mee päähän, ellei osaa sitä yksinkertasta vippaskonstia, eli kielen kutittelua. Stella on Stella, eikä se siitä mikskään muutu. Eikä tamma osaa olla kompuroimatta ees talutustilanteissa, vaik se seuraa omaa ihmistä aina mielellään, ja välillä näyttää, kuin sen suunpielet ois kääntyny hymyyn. Jotenki se vaan tuntuu niin omalta, et eihän Stellasta raaski ikinä luopua.

Tamman askellajit ei oo koskaan olleet parhaimmasta päästä. Se haparoi askeleissaan mut se yrittää ihan täysillä. Stella on jokseenkin kovin yritteliäs, ja se jaksaa tehdä samaa asiaa moneen kertaan. Sen ystävällinen katse motivoi mua tekemään sitkeästi töitä, ja saankin joskus palkinnoksi puhdasta tölttiä. Perusjuttujen harjoittelu vei enemmän aikaa, kuin muiden kanssa, mutta silti Stellassa on sitä jotain, jonka vuoksi jaksoin yrittää. Ihmiset epäilivät mun mielenterveyttä, kun sanoin et Stella tulee jalostuskäyttöön. Hevonen, jolle menee hädin tuskin satula selkään, se näyttää kolmen eri hevosen yhdistelmältä ja sen askellajeissa ei oo kehumista. Että semmonen jalostushevonen sitte. Käynti on heiluvaa, ja ratsastajan perse heiluu suuntaan jos toiseen, ja sitä ei saa koottua millään, ellei sitten kisko hulluna ohjista ja kannusta samalla eteenpäin. Joidenkin kanssa tamma kulkee kuolaimella, joidenkin - melko useiden - kanssa se vain painaa kuolaimelle ja kaahottaa suoraan, kompuroiden välillä. Ihan kuin se sotkeutuisi jalkoihinsa, ainakin viisi kertaa treenin aikana. Stellan saa siirrettyä raviin, ja vaikka meno vaikuttaa kovin nihkeältä, se muuttuu juoksuaskellajeissa kun tamma koettaa päästä mahdollisimman kovaa, mahdollisimman varsamaisesti. Ravi onkin askellajeista ollut aina "näyttävin", mutta on loistokkuudella varjopuolikin. Koskaan tamma ei oo oppinu tasoittamaan askeleitaan vaan ikäänkuin loikkii eteenpäin. Laukka on puolestaan todella laahaavaa, kokoamiset eivät onnistu koskaan, lisäyksetkin juuri ja juuri. Tamma on silti innokas laukkaaja, ja vaikka se jalkoihinsa sotkeentuu, jaksaa se aina nostaa askellajin uudestaan ja uudestaan - niin se on aina jaksanut. Metsässä päästellään tuhatta ja sataa näissä hiukan epäpuhtaissa askellajeissa mutta se on hauskaa, niin hevosesta kuin ratsastajastakin. Koulutuksen edettyä, harjoiteltiin tölttiä oikein kunnolla, sillä varsana Stella ei ollenkaan töltännyt - kunnolla. Jotakin epäpuhdasta möngerrystä vain. Nykyäänkään kunnon töltti ei nouse, ellei ole valmistellut huolella. Jalat eivät nouse ylös, mutta kovaa neiti pääsee, jos vaan haluaa. Ja jonkin ihmeen kautta, se osaa myös passin.

Kaiken kaikkiaan Stella on ollut aina haastava tapaus, mutta kun katsoo sen luottavaisiin, ystävällisiin silmiin, tietää että on onnistunut jossakin.

Suku

Jälkeläiset

Kilpailumenestys

Päiväkirja

18.11.2011
Stella on kasvanut hurjaa vauhtia, ja yksivuotias tamma onkin päässyt jo koulutuksen makuun, kun riimuja on kokeiltu, samoin suitsia. Maastakäsittely on sujunut suhteellisen hyvin, sillä Stella on ollut kovin innokas oppimaan kaikkea uutta. Yhtäkään asiaa ei ole arastellut, ja vaikka se tässä vaiheessa on vain hyvä, voi siitä vanhemmiten olla myös haittaa, jos mikään ei pelota... Stellalle on opetettu myös temppuja, se osaa nykyään kumartaa ja ojentaa kavionsa tervehdykseen. Kovin innoissaan oltiin myöskin talutusmaastoista, kun päästin sen lopuksi aidatulle niitylle laukkailemaan. Ja mikäs siinä olisikaan parempaa, kuin katsella villin, elänhaluisen nuoren juoksentelua ja hyppimistä.

05.08.2011
Tallin issikkatammakantaa saapui sulostuttamaan ihana pikkutamma, Stella. Nimensä perusteella sitä voisi luulla - harhaanjohtavasti - diivaksi, mutta se on kaikkea muuta. Luonteeltaan ihmisläheinen, kaunis nuori on jotakuinkin harvinaisen ihana tapaus. Ziki toi Stellan tänään aamuyöstä, ja pirteä hevonen vain tarkasteli uutta ympäristöään, ennen kuin se vietiin karsinaan harjattavaksi ja toipumaan matkan aiheuttamasta rasituksesta. Harvinaisen kivanvärinen, vaalea rautias tapaus. Zikin hevosten täydellinen sekoitus. Rakastuin Stellaan ensisilmäyksellä, sillä jotenkin siitä sai niin yritteliään kuvan, tiedä sitten millainen siitä tulee kasvettuaan...