MÖRKÖVAARAN AAPO


NimiMörkövaaran Aapo KasvattajaMörkövaara
Rotu, skpSuomenhevonen, ori OmistajaAE, Kajon Suomenhevoset
VäriRautias RekisterinumeroVH-00000
Säkäkorkeus158cm PainotuslajiKouluratsastus
Syntymäaika01.09.2012, 4-v. KoulutustasoVaB, 100cm, noviisi
Meriitit SV-II

Aapo on täyttänyt 3 vuotta 01.11.2012. Mörkövaaran Aapo on virtuaalihevonen!




Klikkaa kuva suuremmaksi

Luonnekuvaus

Aapo on vilkas ja hieman hankalasti käsiteltävä ori, jonka kanssa joutuu ainakin varomaan päätään. Orilla on todella kevyt etupää, ja se nousee hieman liiankin usein innostuessaan takajaloilleen. Aapo ei kuitenkaan tarkoita pahaa, eikä halua satuttaa ketään vaikka niin joskus vahingossa saattaakin tapahtua.

Aapo on aikuisten hoidettava, vaikka se ei lapsillekaan mitään pahaa haluaisi tehdä. Ori on kuitenkin karsinassaan (ja melko usein muuallakin) hyvin levoton, joten pienemmät hoitajatytöt saattaisivat jäädä pyörivän orin alle. Tämä on myös kengittäjien kauhu, sillä Aapo ei jaksa seistä paikallaan yhtään ja vielä vähemmän pitää yhtä jaloistaan ylhäällä siinä seisoskellessaan. Kissojen ja koirien kanssa tälle ollaan saatu sopivaa kengittäjää metsästää, ja hyvän löytyessä ei hevillä irti päästetä! Ori kuitenkin nauttii suunnattomasti kun sen kanssa touhutaan ja harjaillaan, se kutiaa aivan mahdottomasti useista paikoista, joista lemppari on varmasti juuri hännän yläpuolelta jonne se ei itse yltä mitenkään. Aapo ei jännitä vettä, vaan on tyytyväisenä pesupaikallakin - tosin ei todellakaan hetkeäkään paikoillaan. Aapon kanssa ollaan toimivaksi todettu taluttaessa ketju suussa, koska ori tosiaan kertoo joka ikiselle tallikaverilleen olevan paikalla. Se hirnuu ja huutaa, eikä se valitettavasti jää edes ääntelyyn vaan ori keulii ja huitoo myös etusillaan. Jokaisella joka taluttaa Aapoa on hyvä olla kypärä päässä ja hanskat kädessä - palohaavat riimunarusta eivät ole mukavia, kokemuksen syvällä rintaäänellä kerrottuna!

Aapo on ratsastaessa virkeä, ja hieman liiankin energinen. Se on erittäin eteenpäinpyrkivä, ja se painaa kuumuessaan kädelle. Sitä on ratsastettu nopealla alkuverryttelyllä ja pitkällä laukkailulla, jotta enimmät energiat saataisiin heti alussa pois. Toinen toimiva vaihtoehto on myös juoksuttaa Aapo ennen ratsastusta, jotta se saa hypellä kaikki liiat energiat ja jaksaa keskittyä siihen mitä oltiin tekemässä. Kun ori on purkanut energiat, on sen keskittyminen ihan omaa luokkaansa. Se kuuntelee järjettömän hyvin jokaisen puolipidätteen ja avun jonka ratsastaja selässä tekee, ja pyrkii toimimaan mahdollisimman hyvin. Ravityöskentely on Aapon vahvuus, sillä on todella näyttävä ja iso ravi. Ja kyllä, se on myös ratsastajan takapuolelle kidutusta istua mutta on kaiken vaivan arvoista! Esteratsastus ei ole orin vahvimpia puolia, mutta se on kohtalaisen hyvä siinäkin lajissa. Kenttäratsastus menee rataesteitä mieluisammin, ja orilta todella löytyy kenttäratsastukseen tarvittava vauhti! Se ei kompuroi maastossa lähes ikinä, ja menee mielellään myös vesihautojen lävitse sen suuremmin neiteilemättä. Muutenkin Aapo on maastossa luottokaveri, ja sen kanssa uskaltaa lähteä pidemmällekin maastoreissulle jopa yksin. Aapo on myös koulutettu ajolle, ja se rakastaa valjakkoajoa mielenvirkistyksenä. Ori on todella näyttävä kärryt perässään, ja talvella rekireissut onnistuvat tämän kanssa leikiten!


Sukutaulu ja sukuselvitys

Harharetken Ylpeys
sh, rt, 155cm
yleispainotus
YLA2, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I, KTK-III
ii. Harharetken Toivo
sh, vrt, 158cm
SV-I, SLA-II, YLA2, ERJ-I, KRJ-I
iii. Fiktion Routa
YLA2, SLA-I, KRL-II, KRJ-II
iie. Eerikan Marinka
SLA-II, YLA2
ie. Harharetken Lahja
sph, rt, 148cm
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, ERL-II, KERJ-II, MEJ-II, YLA2, SLA-I, SV-II
iei. Hattutemppu HUI
VIR MVA Ch, KTK-III, YLA2, ERJ-II, SLA-I
iee. Tarun Pirtuliina
SLA-I, YLA2, KRJ-II, ERJ-II, ERL-III
Viehättävän Esteri
sph, trt, 144cm
koulupainotus
YLA2, KRJ-I, SLA-I, KTK-III
ei. Eemeli U
sh, trt, 153cm
KTK-II, KRJ-I
eii. Haavelaakson Eedvar
KTK-I, YLA1
eie. Heinämäen Halla
YLA2, KRJ-I, SLA-II, KTK-II
ee. Syntitaakka KAT
sh, rt, 146cm
YLA2, KRJ-I, KTK-III
eei. Poikamies KAT
YLA2, KRJ-II, SLA-II, VVJ-III
eee. Pauliina KIR
YLA2, KRJ-II, KTK-I, SLA-II

Aapon isä Harharetken Ylpeys on 155cm korkea rautias läsipäinen suomenhevosori. Yleispainoitteinen ori on kilpaillut aktiivisesti ja hyvällä menestyksellä niin koulu-, este- kuin kenttäratsastuksessakin. Hieman haastava luonteinen ori on palkittu useilla palkinnoilla, kuten YLA2, ERJ-I, KRJ-I ja SLA-I. Hienon rakenteensa ansoiosta Perttu on kantakirjattu III-palkinnolla. Ori on jättänyt useita hyvin menestyviä jälkeläisiä.
Isänisä Harharetken Toivo on 158cm korkea vaaleanrautias läsipäinen ori. Jälkeläisensä tavoin yleispainoitteinen monitoimikone on kilpaillut hyvällä menestyksellä koulua, esteitä, kenttää ja maastoesteitä. Lempeäluonteinen ori on rohkea ja avoin luonteeltaan. Topiksi kutsutun orin menestyksekästä kilpailu-uraa todistaa useat palkinnot, kuten SV-I, SLA-II, YLA2, ERJ-I ja KRJ-I.
Isänisänisä Fiktion Routa on pieni, 149cm korkea tummanrautias yleispainoitteinen ori. Monitoiminen ori on kilpaillut menestyksekkäästi koulua, esteitä, maastoesteitä ja kenttää. Positiivinen ja rauhallinen ori on jättänyt useamman hienon jälkeläisen. Isänisänemä Eerikan Marinka on 157cm korkea vaaleanrautias suomenhevostamma. Tämäkin monitoiminen tamma on kiertänyt hyvällä menestyksellä koulu-, este-, maastoeste- ja kenttäkilpailuita. Hienoa kilpailu-uraa todistaa YLA2 ja SLA-II palkinnot. Tamma on luonteeltaan hieman ärhäkkä ja herkkä, mutta kuitenkin kiltti ja ihmisrakas.
Isänemä Harharetken Lahja on 154cm korkea rautias suomenhevostamma. Harharetken kasvattama ja omistama tamma on suorittanut upean kilpailu-uran. Hienon rakenteensa ansiosta tammalle on myönnetty VIR MVA Ch -arvonimi sekä se on kantakirjattu II-palkinnolla. Yleispainoitteinen monitoimikone on kilpaillut upean uran koulun, esteiden, kentän sekä maastoesteiden parissa. Tamma on kiertänyt ahkerasti myös laatuarvosteluja ja palkittu SV-II, SLA-I, YLA2, ERJ-I, ERL II, KRJ-I, MEJ-II ja KERJ-II palkinnoilla.
Isänemänisä Hattutemppu HUI on rautias 155cm korkea Viehättävän kasvattama suomenhevosori. Nyt jo kilpailueläkkeellä oleva upea ori on palkittu VIR MVA Ch -arvonimellä, sekä kantakirjattu III-palkinnolla. Temeksi kutsuttu ori on kilpaillut lähinnä esteratsastuksessa, mutta näyttänyt taitojaan myös koulukentillä. Isänemänemä on rautias 150cm korkea Harharetken kasvatti. Yleispainoitteinen hieman arka ja arvaamaton tamma on kilpaillut koulua, esteitä, kenttää ja maastoesteitä hyvällä menestyksellä. Tarun Pirtuliina on palkittu SLA-I, YLA2, KRJ-II, ERJ-II ja ERL III palkinnoilla.

Aapon emä Viehättävän Esteri on 144cm korkea suomenpienhevostamma, joka on kilpaillut kouluratsastuksessa hyvällä menestyksellä aina Vaativa B luokkiin asti. Viehttävän kasvattama tamma on luonteeltaan erittäin lempeä ja huomaavainen. Hienon rakenteensa ansiosta tamma on kantakirjattu III-palkinnolla ja tamma on myös palkittu KRJ-I palkinnolla tunnustuksena hyvästä kilpailumenestyksestään kouluradoilla.
Emänisä Eemeli U on tummanrautias 153cm korkea Uniruudun kasvatti. Viehättävän omistama ori on kilpaillut kouluratsastuksessa aina Vaativa B luokkiin asti hyvällä menestyksellä. Upea rakenteinen ori on kantakirjattu II-palkinnolla ja palkittu myös VIR MVA Ch -arvonimellä. Tunnistuksena hienosti kilpailu-urasta ori on palkittu KRJ:n laatuarvostelussa I-palkinnolla.
Emänisänisä Haavelaakson Eedvar oli 156cm korkea tummanpunaruunikko Lakean omistama suokkiori. Upea rakenteinen helposti käsiteltävä ja kiltti ori pärjäsi hienosti näyttelyissä ja palkittiin vuonna 2007 VIR MVA Ch -arvonimella. Kantakirjaustilaisuudesta ori toi kotiin I-palkinnon! Hienosta kilpaurasta esteillä ja koulussa muistuttaa yleislaatuarvostelun 1 palkinto. Emänisänemä Heinämäen Halla on vaaleanrautias 151cm pieni suomenhevostamma. Viehättävän omistama tamma kilpaili koulupainoitteisesti aina Vaativa B luokkiin asti. Kaunis tamma ansaitsi VIR MVA Ch -arvonimen, sekä kantakirjattiin II-palkinnolla. Lisäksi tamma on palkittu KRJ I, YLA2 ja SLA-II palkinnoilla.
Emänemä Syntitaakka KAT on 146cm korkea rautias suomenpienhevostamma. Kaunis ja kilttiluonteinen tamma palkittiin VIR MVA Ch -arvonimellä sekä kantakirjattiin III-palkinnolla. Tamma kilpaili koulupainoitteisesti aina Vaativa B luokkiin asti ja on palkittu KRJ:n laatuarvostelussa I-palkinnolla. Yleislaatuarvostelustakin tamma on saanut kakkospalkinnon.
Emänemänisä Poikamies KAT on Katvuston kasvattama kimo 149cm korkea suomenhevosori. Kovapäinen ja orimainen herra kilpaili yleispainotteisesti hyvällä menestyksellä, kalastaen laatuarvosteluista YLA2, SLA-II, VVJ III ja KRJ II palkinnot. Komea kimo on jättänyt useita hienoja jälkeläisiä. Emänemänemä Pauliina KIR Kirveltäjän kasvattama 146cm korkea rautias suomenpienhevostamma. Eloisa, mutta sopivassa tilanteessa rauhallinen tamma on kantakirjattu upean rakeneenta ansiosta I-palkinnolla. Upean ulkomuodon lisäksi Pampuksi kutsuttu tamma on myös kalastanut laatuarvosteluista YLA2, SLA-II ja KRJ II palkinnot.



Jälkeläiset

Aapo ei ole vielä jalostuskäytössä.


Kilpailumenestys

   » VSR:n alaiset kilpailut
     05.12.2012      Rotunäyttely      kutsu      Luokka 9      4-vuotiaat      II-palk.
     05.12.2012      Ikäryhmäkilpailu      kutsu      4-vuotiaat      kokonaistulos      2/16 (10+3+8=21p.)


   » Muut jaosten alaiset
     15.11.2012      VVJ      Fiktio      luokka 3      Noviisi yhdistetty parivaljakoille      3/24
     21.11.2012      VVJ      Fiktio      luokka 3      Noviisi yhdistetty parivaljakoille      3/24


   » KRJ - kouluratsastusjaos
     02.10.2012      KRJ      Mintun Talli      luokka 7      Vaativa B      2/50
     02.10.2012      KRJ      Mintun Talli      luokka 8      Vaativa B      2/51
     03.10.2012      KRJ      Metsälammen Ratsutalli      luokka 4      Vaativa B      5/50
     13.10.2012      KRJ      Prettymoon      luokka 4      Vaativa B      1/50
     06.10.2012      KRJ      Järviluoto      luokka 5      Vaativa B      5/35
     20.11.2012      KRJ      Fiktio      luokka 3      Helppo A      3/60
     28.12.2012      KRJ      Fiktio      luokka 5      Vaativa B      1/40
     19.12.2012      KRJ      Mörkövaara      luokka 6      Vaativa B      2/40
     22.12.2012      KRJ      Mörkövaara      luokka 6      Vaativa B      2/40
     25.12.2012      KRJ      Mörkövaara      luokka 8      Vaativa B      2/40
     27.12.2012      KRJ      Mörkövaara      luokka 8      Vaativa B      1/40
     25.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 6      Vaativa B      6/40




Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

12.12.2012 Kouluratsastusvalmennus, valmentajana Nyala
Tulin maneesiin vartin ennen valmennuksen alkua, jossa jo valmennettava ratsukko verrytteli. Huomasin heti, että Aapo oli todella energinen ja AE sai tehdä kunnolla töitä saadakseen orin ruotuun. Kun meno alkoi näyttää tasaiselta, eikä ori ollut enää niin energinen, päätin aloittaa valmennuksen. Keskityimme ravityöskentelyyn aika paljolti ja otimme myös avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä, sekä ravissa. Ratsukon yhteistyö pelasi todella hyvin, vaikka Aapo näytti välillä käyvän ylikierroksilla. AE keskittyi kuitenkin tehtäviin ja sai orin kuuntelemaan apuja. Avo- ja sulkutaivutukset onnistui ravissa kivasti, mutta käynnissä Aapo ei tahtonut keskittyä ja välillä taipui liikaa. Laukkaa otimme pääty-ympyrällä ja pyysin AE:ta ratsastamaan rentoa laukkaa ja hieman pidemmässä muodossa kuin ravityöskentelyssä. Aapo oli hyvin kuulolla ja laukkasi rennosti ja AE sai pidettyä orin hieman pidemmässä muodossa, eikä ori ns. levinnyt. Laukkatyöskentelyn jälkeen AE sai tehdä itsenäisesti loppuverryttelyt, sanoin heipat ja lähdin.

09.12.2012 Kouluratsastusvalmennus, valmentajana Assi
Tänään valmennettavani oli aivan uusi tuttavuus, nimittäin Kajon suomenhevosten AE ja hänen komea kouluorinsa Aapo. Alkuverryttelyt menivät niin kuin ratsastaja oli minua ennen tuntia varoittanut: Aapo painoi kättä vasten menemään, takapää kaukana. Siirryimmekin varsin nopeasti laukkatyöskentelyyn suurella keskiympyrällä, jossa tarkoituksena oli niin pahimpien pakkasenergioiden pois kuluttaminen ja ulko-ohjan saaminen tasaisemmaksi ja sisäpohkeen läpi. Ensin Aapo vastusteli rehellistä taipumista pohkeen ympärille, mutta vähitellen pöllöenergian lähtiessä ori alkoi kuunnella. Kun Aapo liikkui puhtaammin läpi selän ja ulko-ohjan tuella, siirryimme ravityöskentelyyn kolmikaariselle kiemurauralle. Meno olikin aivan eri kuin alkutunnista. Niin kauan kuin AE muisti tarpeeksi selkeästi suoristuksen kautta vaihtaa asetuksen uuden kaaren tullessa, liikkui Aapo todella komeasti. Kiemurauran jälkeen jatkoimme uudelleen laukassa, tällä kertaa kuitenkin vaihtoja treenaten. Otimme vaihdon loivan kiemurauran alun avulla, jolloin vaihto tuli lähes luonnostaan ja vaikka Aapo vähän alkoikin ennakoimaan tajuttuaan homman nimen, niin ori pysyi hienosti paketissa. Tähän olikin hyvä lopettaa, kun niin ratsastaja kuin ratsu olivat molemmat tyytyväisiä, kuten oli syytäkin!

16.10.2012 Kouluratsastusvalmennus, valmentajana Sierra
Odotin valmiina maneesissa, kun valmennettava pari saapui kriittisten silmieni alle. Ori puhkui intoa. Se steppasi, eikä olisi mitenkään malttanut pysyä paikoillaan. Annoin ratsukolle luvan lähteä lämmittelemään ja seurailin samalla orin liikkeitä ja sen vauhtia, sekä energiaa, joka säteili kunnolla ympäriinsä. En voinut kuin hymähtää ratsukolle. Kun meno alkoi hieman rauhoittumaan, annoin ratsastajalle luvan tulla pääty-ympyrälle. Pyysin heitä työskentelemään ympyrällä ensin harjoitusravissa ja sitten laukassa. Se sujui hyvin, joten päästin heidät takaisin uralle treenaamaan pysähdyksiä ja niistä liikkeelle lähtemistä. Aapo herkistyi nopeasti ratsastajan avuille ja vastasi pyyntyihin kauniisti. Sain ihailla orin pitkää, kaunista ravia. Lopuksi ratsastimme hieman eri teitä, harjoitellen puolikasta kouluohjelman teitä. Ori vastasi hyvin ja niskuroimatta ratsastajan pyyntöihin esittäen kaikki parhaat puolensa. Nyökkäsin hyväksyvästi ratsukolle ja annoin luvan loppuverryttelyyn. Tulevaisuutta varten kannattaa heti alkuveryttelyn jälkeen alkaa ottamaan orilla haastavempia asioita, joita se kuitenkin jo osaa ja keskittää uuden opettelu siihen vaiheeseen, kun ori on jo rauhallisempi.

14.10.2012 Kouluratsastusvalmennus, valmentajana Akira
Saavuin maneesiin ja näin energisen hevosen, jota ei tuntunut kiinnostavan ratsastajan avut. Pyysin ratsastajaa tekemään paljon ympyröitä ja voltteja, mutta tämä ei tuntunut rauhoittavan oria yhtään. Hetken mietittyäni, pyysin ratsastajan pysäyttävän orin, nostamaan laukan ja antaa orin laukata hieman pidemmillä ohjilla niin kovaa kuin sielu sietää. Saatuaan laukattua pari kierrosta, tuntui ori rauhoittuvan huomattavasti ja aloimme työskentelemään. Tehtävänä oli ratsastaa maneesia ympäri, kuitenkin aina pitkällä sivulla väistettäisiin sisälle päin. Pyysin ratsastajaa kokoamaan hieman ravia ja orista tuli aivan upea kouluratsu esille. Pohkeenväistöt olivat ravissa moitteettomia, mutta laukkaan siirtyessä, alkoi ratsu hieman sähläämään. Hetken odottelun jälkeen, saatiin kuitenkin muutamat onnistuneet väistöt myös laukassa. Loppuverryttelyksi pyysin ratsukkoa isolle kahdeksikolle, jossa tehtäisiin paljon taivutuksia kumpaankin suuntaan ravissa.

24.09.2012 Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Anni K.
Mudassa itsensä kuorittanut Aapo kuopi levottomasti tallin käytävää, kun yritin kaikkeni saadakseni sen puhtaaksi. "Lopeta nyt jo", ärähdin orille, joka mulkaisi minua paheksuvasti eikä ottanut käskyä kuuleviin korviinsa. "Sä oot kyllä niin raivostuttava välillä", mumisin itsekseni ja totesin, että Aapo oli riittävän puhdas varustamiseen. Nakkasin satulan sen selkään ja suitset päähän, jonka jälkeen marssimme melko vauhdikkaasti tallista kohti kenttää. Aapo riuhtoi vähän jokaiseen ilman suuntaan minun päästellessä ärräpäitä ja selkään kipuaminenkin tuotti pienimuotoisia ongelmia orin pyöriessä paikoillaan josjonkinlaista piruettia.

Otin heti ohjat käteen ja rupesin verryttelemään Aapoa käynnissä. Hain tuntumaa pysähdyksillä sekä avotaivutuksilla ja Aapo kuunteli apuja yllättävän kuuliaiseksi. Siirryin jatkamaan työskentelyä ravissa, mutta Aapon mielestä oli paljon siistimpää loikkia pupuloikkia paikoillaan ja painaa kättä vasten. "Noh, laukataan sitten", tuumasin ja nousin kevyeen istuntaan antaakseni orin purkaa patoutuneita energioitaan. Vaadin siltä laukassa kokoamisia sekä lisäyksiä, taivuttelin paljon ja pikkuhiljaa huomasin Aapon taas keskittyvän työntekoon. Harjoittelimme mukavan tovin avo- ja sulkutaivutuksia eri askellajeissa ja paneuduimme myös keskiaskellajeihin kiitettävästi. Aapo jaksoi työskennellä yllättävän motivoituneesti ja palkitsin orin lähtemällä loppukävelyiden ajaksi maastoon.