MÖRKÖVAARAN KARLO


NimiMörkövaaran Karlo KasvattajaMörkövaara
Rotu, skpSuomenhevonen, ori OmistajaAE, Kajon Suomenhevoset
VäriMusta RekisterinumeroVH-00000
Säkäkorkeus160 cm PainotuslajiYleispainotteinen
Syntymäaika25.10.2012, 5v. KoulutustasoHeA, 100 cm, noviisi
Meriitit ei meriittejä

Mörkövaaran Karlo on täyttänyt 3 v. 25.12.2012 Mörkövaaran Karlo on virtuaalihevonen


Klikkaa kuva suuremmaksi

Luonnekuvaus

Yleiseseltä olemukseltaan Karlo on varsin viehättävä ja hyvä käytöksinen. Maastakäsin käsiteltäessä ori on helppo ja mutkaton, mutta aina orin kanssa tulee kuitenkin muistaa johdonmukaisuus. Tarhatessa ketju on hyvä laittaa orin suuhun, lähinnä varmuuden vuoksi, sillä innostuu kyllä tammoja tavatessaan ja koskaan ei tiedä mitä voi tapahtua matkan aikana. Hoidettaessa Karlo käyttäytyy varsin esimerkillisesti niin karsinassa kuin pesupaikallakin. Ori on kärsivällinen odottaja, vaikka aikansa kutakin, mutta äärimmäisen harvoin kaiveskelee pohjaa kyllästyneenä. Karlo antaa tehdä kaikki tarvittavat hoitotoimenpiteet ilman mukinoita ja nauttii varsin usein saamastaan huomiosta oli se sitten oikeastaan minkälaista tahansa. Varusteet Karlo antaa laittaa hyvin, mutta tämän jälkeen onkin heti jo lähdössä hommiin, eli kauhen pitkäksi aikaa varusteineen ei kannata jättää odottamaan, ainakaan karsinaan, tai ne saattavat yllättäen olla entiset.

Ratsastettaessa Karlo on sitten hieman haastavampi tapaus. Ori mielellään kokeilee aina uuden ratsastajan kaikkine temppuineen ja kunnolla yhteistyön orin kanssa saa alulle monien ja taas monien ratsastuskertojen jälkeen. Halutessaan Karlo on kuitenkin herkkä avuille ja toimii lähes ajatuksella, tällöin kuitenkin yhteistyö toimii jo ylipäätänsä melko saumattomasti. Sileällä Karlo kaipaa työskentelyyn hieman motivointia sekä tarpeeksi nopeassa temmossa vaihtuvia sopivan haastavia tehtäviä. Ori kyllästyy helposti saman asian jankkaamisesta. Esteillä Karlon motivaatio on hyvä, mutta ori on vauhdikas ja kaipaa paljon tukea hyppyihin. Maltillisen ja hyvin ohjaavan ratsastajan kanssa kuitenkin varsin oiva estehevonen. Karlo on myös hyvä ajaa, mutta tässäkin ottaa aikansa ennenkuin yhteistyö alkaa kunnolla sujumaan. Kärryjen kanssa ori ei kuitenkaan pääsee esittämään aivan koko temppurepertuaariaan, joten ajaessa orin kanssa on helpompi päästä sujuiksi.

Kilpailuissa Karlo on aluksi hieman rauhaton ja melkoinen möyryäjä, mutta rauhoittuu totuttuaan hieman ympäristöön. Orin selkään kannattaa nousta jo varhaisessa vaiheessa köpöttelemään ja verryttelyyn on syytä varata hyvin aikaa. Varsinaisesti liikaa Karloa ei voi verrytellä. Ori on kuitenkin aina saatava hyvin avuille ja turha energia pois. Kouluradalla Karlon kanssa saa työskennellä tarkasti ja olla aina pari askelta oria edellä, ettei Karlo ala ennakoimaan mahdollisesti tuttua rataa. Orin ajatukset täytyykin saada pysymään vireästi juuri siinä mitä tässä ja nyt tapahtuu. Esteradalla Karlo on vauhtiveikko, joka on vahvoilla ajallisesti silloin, kun puomit pysyvät kannattimillaan. Ori kaipaakin radan aikana himmailua ja ratsastajan tarkkuuttaa hyppypaikan katsomisessa. Karlo hyppää kyllä mitä tahansa ja mistä tahansa, mutta lopputulos ei kuitenkaan aina välttämättä ole näissä tilanteissa paras mahdollinen. Valjakkokilpailuissa Karlo toimii hyvin jokaisessa osakokeessa, kun orin ajatukset saadaan kiinni sen hetkiseen tekemiseen ja kun ohjaksissa ollaan itse hyvin skappina ympärillä tapahtuvasta.

Lastaamisen suhteen Karlo on helppo tapaus, ainakin yleensä. Orin saa yleensä vain talutettua kyljetusajoneuvoon, mutta toisaalta ori haluaa sinne aina ensimmäisenä. Eli Karlo saattaakin pistää liinat kiinni, jos joku toinen on lastattu ennen häntä. Sen sijaan aina Karlo matkustaa varsin mallikkaasti, mutta kiimaista tammaa ei orin viereen tule koskaan pistää. Kengitäjän kanssa Karlo toimii hyvin ja jalat pysyvät ylhäällä tasan tarkkaan niin kauan kuin on tarpeen. Eläinlääkäriin Karlo suhtautuu samoin kuin muihinkin ihmisiin ja antaa yehdä käytännössä kaikki tutkimukset mitä tarviikin. Ori on hyvä piikittää ja syö lääkkeetkin mielellään ruokaan sekoitettuna. Sen sijaan hampaiden raspaamisen ajaksi pakkopilttuu ja huulipuristin ovat enemmän kuin tarpeen mikäli tuosta tehtävästä aikoo suoritutua.

Luonteesta kiitos alhippa!


Sukutaulu ja sukuselvitys

Railan Vilinteri
sh, rt, 158cm
yleispainotus
ei meriittejä
ii. Railan Villitys
evm, sh, trn, 158cm
iii. Villi-Hermanni
evm, sh, rn, 156cm
iie. Tumma-Elo
evm, sh, m, 155cm
ie. Hurrin Aamu
evm, sh, rt, 152cm
iee. Hurrikaani
evm, sh, rt, 156cm
iee. Nar-Sissi
evm, sh, rt, 150cm
Hehku-Renja
sh, rt, 160cm
yleispainotus
ei meriittejä
ei. Kivihaan Rambo
evm, sh, rt, 163cm
eii. Petkuttaja
evm, sh, trt, 159cm
eie. Kivihaan Aino
evm, sh, prt, 160cm
ee. Rosaliina
evm, sh, prt, 157cm
eei. Hermanni
evm, sh, vrt, 159cm
eee. Vihterin Saana
evm, sh, prt, 151cm

Sukuselvitys tulee myöhemmin tähän.



Klikkaa kuva suuremmaksi

Jälkeläiset

Mörkövaaran Karlo on tarjolla jalostukseen.


Kilpailumenestys

   » VSR & NJ
     00.00.2013      NJ      kutsu      luokka 1      Varsat aikuiskuvilla      00/00


   » KRJ - kouluratsastusjaos
     19.12.2012      KRJ      Mörkövaara      luokka 1      Helppo B      2/40
     19.12.2012      KRJ      Taavila      luokka 4      Helppo A      4/50
     22.12.2012      KRJ      Mörkövaara      luokka 3      Helppo A      2/40
     22.12.2012      KRJ      Taavila      luokka 3      Helppo A      4/50
     24.12.2012      KRJ      Mörkövaara      luokka 1      Helppo B      4/40
     25.12.2012      KRJ      Taavila      luokka 4      Helppo A      2/50
     01.01.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 1      Helppo B      6/40
     02.01.2013      KRJ      Mörkövaara      luokka 4      Helppo A      5/40
     03.01.2013      KRJ      Fleurette      luokka 4      Helppo A      1/30
     04.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 2      Helppo B      3/40
     04.01.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 1      Helppo B      3/40
     06.01.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 1      Helppo B      5/40
     06.01.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 1      Helppo B      1/40
     06.01.2013      KRJ      Taavila      luokka 3      Helppo A      1/50
     06.01.2013      KRJ      Mörkövaara      luokka 3      Helppo A      2/40
     07.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 2      Helppo B      4/40
     08.01.2013      KRJ      Bogart&Britanov      luokka 3      Helppo A      2/60
     09.01.2013      KRJ      Bogart&Britanov      luokka 3      Helppo A      5/60
     09.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 2      Helppo B      4/40
     10.01.2013      KRJ      Taavila      luokka 4      Helppo A      2/50
     10.01.2013      KRJ      Tahti      luokka 2      Helppo B      4/34
     11.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 2      Helppo B      2/40
     11.01.2013      KRJ      Bogart&Britanov      luokka 2      Helppo A      3/80
     12.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 4      Helppo A      4/40
     12.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 4      Helppo A      1/40
     12.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 2      Helppo B      1/40
     13.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 2      Helppo B      3/40
     13.01.2013      KRJ      Taavila      luokka 3      Helppo A      5/50
     13.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 4      Helppo A      1/40
     13.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 3      Helppo A      4/40
     14.01.2013      KRJ      Suprant      luokka 1      Helppo A      3/40
     18.01.2013      KRJ      Suprant      luokka 1      Helppo A      5/40
     18.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 1      Helppo C      3/40
     23.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 1      Helppo A      2/40
     24.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 2      Helppo A      4/40
     25.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 1      Helppo A      4/40
     25.01.2013      KRJ      Mörkövaara      luokka 1      Helppo A      6/40
     26.01.2013      KRJ      Mörkövaara      luokka 2      Helppo A      1/40
     27.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 2      Helppo A      6/40
     27.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 1      Helppo A      3/40
     28.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 1      Helppo A      6/40
     31.01.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 3      Helppo A      6/40
     01.02.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 2      Helppo B      1/50
     02.02.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 2      Helppo B      5/50
     03.02.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 2      Helppo B      2/50
     07.02.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 2      Helppo B      5/50
     08.02.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 3      Helppo A      7/50
     09.02.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 2      Helppo B      3/50


   » VVJ, KRJ & KERJ
     00.00.2013      KRJ      kutsu      luokka 1      Helppo A      00/00


Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

00.00.2013 Valmennus, valmentajana nimi