ESITTELY | HENKILÖKUNTA | TALLIN ILMOITUSTAULU | MAASTOREITIT SEKÄ KARTAT | HISTORIIKKI

Tallin ympäristö ja kartat

Tänne näin karttoja tilasta, tilan ympäristöstä, maastoista sekä pohjapiirroksia. Klikkaamalla karttaa pääset tarkastelemaan sitä suurempana.

Ensimmäinen kuva esittää päätallin pohjapiirrosta. Päätallissa karsinapaikkoja on 12 kappaletta, ja sen kautta kuljetaan niin varustehuoneeseen kuin myös tallivintille, rehuhuoneeseen, toimistoon ja varastoonkin. Varaston alapuolelta löytyy taas yksityispuoli, jota taas kuvaa toinen kuva tuossa yläpuolella; yksityispuolelle mahtuu kuusi hevosta, ja omistajilla on käytössä oma varustehuone. Toimisto eli kahvihuone on kuitenkin päätallin puolella, ja päätalliin pääsee varaston kautta.

Kolmas kuva on yleiskuva tallin alueesta, ja neljännessä kuvassa näkyy myös naapureiden sijainnit. Kesälaitumen vieressä on myös pihatto sekä pihattosuoja, jonne mahtuu lisäksi 2-3 hevosta, riippuen siitä kuinka suuri tarve lisätilalle on.


Tilan naapurit

Myllykujalla on kolme suurempaa rajanaapuria: Heravuon maitotila, vanha viljelijä Karmakallio, sekä vanhan rouva Björkdalen mökki.

Heravuon maitotila on perinteinen, pienehkö vanhanajan lypsykarjatila luomutuotannolla: kolmisenkymmentä lypsävää, jonka lisäksi vaihteleva määrä hiehoja, vasikoita, ja joka vuosi vaihtuva sonni. Viimeisimpänä päähänpistona tilalle on hankittu kahdeksan ylämaankarjan edustajaa, jotka asuvat ympärivuotisesti pihatossa.
Heravuon tilan omistaa noin viisissäkymmenissä oleva hyväntuulinen pariskunta, Martti ja Elina Heravuo. Tila on vanhoine rakennuksineen perintötila, jota pariskunta on vaalinut ja pyrkinyt säilyttämään kaiken vanhan (ehkä liiankin pitkälle asti). Tilanomistajista etenkin Elina on hieman luomuhössötykseen ja muuhun hieman innostunut, ja hän viljelee tilallaan porkkanoita, nauriita, kaalta, vaihtelevia yrttejä, sekä mihin milloinkin rouva sattuu päähänpiston saamaan. Syksyisin Myllykuja ostaa tilalta muutaman ison säkin nauriita sekä porkkanoita hevosille.
Tilan emäntä Elisa on nauravainen, puhelias ja ystävällinen nainen, joka pukeutuu varsin retrosti ja värikkäästi. Tilan isännän Martin tunnistaa Elisan tuunaamasta sinioranssista navettahaalarista, keltaisista kumisaappaista ja piipusta. Myös Martti on varsin ystävällinen mies, joka on tosin hieman harvasanaisempi kuin vaimonsa. Martti kulkee yleensä paikasta toiseen hytittömällä, vanhalla punaisella traktorillaan, ja hän yleensä tervehtii tallilaisia käden nostolla.
Heravuon pellonlaitoja ja teitä pitkin saa ratsastaa luvan kanssa, kunhan ei erehdy edes talvella Elisan suojelemille vihannespelloille. Tilan lehmät ovat tottuneet hevosiin, mutta kaikista hevosista ei voi vielä sanoa samaa.

Kyösti Karmakallio asuu Myllykujan itärajalla. Kyösti on reilu kuusikymmentävuotias, armeijahenkisesti pukeutuva, luiseva ja laiha, teräväpiirteinen ja kiukkuinen mies jolla on vahvoja mielipiteitä ja piippu suussa käytännössä aina. Kyösti suorastaan vihaa hevosia ja kaikkia muitakin nelijalkaisia, ja välillä tuntuu että eniten mies vihaa itse ihmisiä. Mies asuu vanhassa, hieman ränsistyneen näköisessä tuvassaan, ja on nykyään eläkkeellä. Nykyään hänen laajat peltonsa on vuokrattu eräälle toiselle viljelijälle, mutta kun Kyösti viljeli peltoja itse (kauraa sekä ruista), hän oli todella tarkka siitä, ettei hänen tiluksilleen astuttu hevosen kanssa. Nykyinen vuokralainen Elmeri Kuoppala on hieman myötämielisempi, sillä talli ostaa häneltä kauraa aina syksyisin. Pellonreunoja saa siis ratsastaa, mutta ratsastajien kannattaa varautua värikkääseen sanasotaan, mikäli Kyösti itse sattuu tulemaan vastaan - ja asiasta kuulee varmasti jälkeenpäin, mikäli hevonen on ajatutunut hieman keskemmäs peltoa.

Lisbeth Björkdal on hieman mysteerinen, vanhahko rouvashenkilö, jonka menneisyydestä ei juuri tiedetä. Vanhan naisen ikää ei kukaan taida tietää, mutta ulkonäöstä voisi päätellä hänen olevan lähempänä kahdeksaakymmentä: lumivalkoiset luonnonkiharat hiukset jotka ovat yleensä letillä, syvään uurtuneita ryppyjä, kirkkaan siniset silmät, ja silmät valtavan näköisiksi suurentavat vahvat vanhanajan silmälasit. Lisbethillä on kuitenkin yleensä kaunis ja ystävällinen hymy, joka saa ventovieraatkin hyvälle mielelle. Lisbeth omistaa Myllykujan tontin kupeesta pienehkön metsäpalstan ja pari todella metsittynyttä peltoa, sekä pienen vanhan hirsituvan. Ilmeisesti Lisbethiä vanhempi huhu kertoo Björkdalen suvun aikoinaan omistavan niillä paikkein suuren sukutilan, joka ennen 1900-luvun alkua jostain syystä paloi, ja jonka tilalle rakennettiin palosta selvinneen pariskunnan voimin pieni tupa.
Lisbethin pihaan vie kapea, heinää kasvava metsätie. Pihasta löytyy vanha lähdepohjainen kivikaivo, perunamaa porkkana-, yrtti- ja sipulipenkkeineen jota rouva edelleen viljelee käsin, vanha puuhuussi sekä pieni liiteri polttopuita varten. Lisäksi mökin pihasta lähtee kapea polku vähän matkan päähän pienelle aukealle, josta löytyy omenapuita sekä useitakymmeniä reheviä marjapensaita, useaa eri sorttia. Lisbeth elelee melko erakkona ja omavaraisesti, mutta hän käy kaupungissa noin kerran kuukaudessa ostamassa pakollisia tarpeita.
Lisbethin mailla on myös lupa liikkua. Lisbeth on todella ystävällinen ja suhtautuu lämpimästi hevosiin ja tallilaisiin. Toisin kuin tallilaiset ja muut naapurit, Lisbeth vähät välittää kärtyisestä Kyösti Karmakalliosta, ja hän uskaltaakin sanoa tälle asioita suoraan. Vanha rouva käy aina ajoittain rapsuttelemassa tallin hevosia, ja tuomassa milloin mitäkin tallin toimistoon "tuliaisiksi". Tähän asti on saatu mm. talvisin isoja satseja valkosipuli-yrttimursketta (tarkoitettu hevosille, mutta nujertaa myös ihmisteltä flunssan kuin flunssan - jos seosta saa alas), erilaisia hilloja, piirakoita, sekä tallilaisten suosikkia: mustaherukkamehua.
Jos jollakin hevosella on esimerkiksi haava tai kummallinen vaiva ja Lisbeth sattuu tallilla pyörähtämään, hänellä on yleensä varastossa lääke vaivaan kuin vaivaan. Lisbeth ei ole tallin virallinen eläinlääkäri, mutta yleensä häneen luotetaan mikäli eläinlääkäriä ei ole kerennyt tulla paikalle.


Maastoreitit

Tallilla on käytössään lukuisia eri maastoreittejä, mutta seuraavaksi lueteltuna löytyvät ne yleisimmät ja tutuimmat reitit. Jos lähdet maastoon, ilmoita lähtö- ja arvioitu tuloaikasi jollekin henkilökunnasta, pue turvaliivi, ja ota puhelin mukaan. Jos maastoreitti ei ole tuttu, mukana on oltava joku kokenut ratsastaja.
Vaativuustaso I tarkoittaa, että reitti on myös aloittelijoiden kuljettavissa. Taso II tarkoittaa jo sitä, että pelkkä selässä istuminen ja maisemien ihailu ei riitä, vaan hevosen kulkemaa reittiä on osattava tarkkailla, ja itse mukautua painolla. Taso III tarkoittaa jo vaativaa reittiä, jonne ei aloittelijoita välttämättä lasketa. Näillä reiteillä on usein maastoesteitä, joita ei voi kiertää.


Pitkospuupolku on maastoreiteistämme se, jollekka lähdetään katselemaan maisemia. Vaikka pääasiassa polulla pitääkin ottaa rennosti ja kävellä tasaista vauhtia, on siinä myös pari hyvää laukkapätkää. Pitkospuiden kohdalla on suositeltavaa kävellä - vaikka puu on kestävää sekä hyvälaatuista, ei koskaan voi tietää milloin se menee rikki ja hevonen kompastuu. Tämä reitti on todella kaunis syksyisin, ja siksi se onkin yksi tallilaisten lempireiteistä!


Siimestie on vanha, nykyään vain harvoin käytetty tie, mutta tie itsessään on yllättävän hyvässä kunnossa käytön määrään nähden. Siimestie johtaa vanhalle tilalle, jossa ei ole ollut asukkaita useampaan kymmeneen vuoteen. Tie alkaa harvapuisesti ja valoisasti, mutta syvemmälle mentäessä tie kapenee ja puut alkavat rehottaa, tehden tunnelmasta hämärän ja ahtaan. Tilan kohtalosta ei kukaan osaa sanoa mitään, ja se onkin hieman pelottava ja kolkon näköinen paikka - hevoset lähtevät tilalta takaisin päin turhankin innokkaasti.



Kalliokosken reitti on kaunis ja vaihteleva. Reitti nousee läheisen Kalliovaaran kylkeen, josta löytyy myös makkaranpaistokota. Hieman ennen kotaa löytyy Kalliokoskena tunnetun pienen ja matalan kosken lähde, joka pulppuaa korkealta kallion sisästä. Kalliokoski itsessään on leveä ja matala, ja virta suhteellisen hidas, ja koski laskee lopulta Kelojärveen. Koskea ei pysty kiertämään, joten vesikammoisella hevosella kodalle asti ei pääse. Reitillä on ajoittain alustana pelkkää kalliota ja liukkaita kohtia, jolloin täytyy osata katsoa kestääkö ravata/laukata.


Rantapolku kulkee nimensä mukaan Kelojärven rantaan. Rantaan on tätä reittiä pitkin 0,5km, jolloin pääsee uimarannalle ja rantasaunalle. Tämä reitti tunnetaan myös minireittinä, jota jotkut käyttävät usein jäähdyttelyreittinä. Reitti jatkuu rannan myötäisenä vielä 9km. Noin 3km jälkeen reitti kapenee ohueksi ja hieman epätasaiseksi poluksi, jolta löytyy aina tasaisin väliajoin luonnonesteitä. Esteet ovat korkeudeltaan 40-50cm, ja aina välillä esteitä käydään nostamassa lyhyeksi ajanjaksoksi maastoestetreenaajia varten.