Hardcore Addiction

Nimi Hardcore Addiction "Harri" Rotu connemaranponi
Väri ruunikonkimo Sukupuoli ruuna
Säkäkorkeus 142cm Syntymäaika ja ikä 17.2. 13v.
Rekisterinumero VH-xxxxx Koulutus re 80cm, ko Va B, me 70cm
Kasvattaja Hardcore Ponies, GB (evm) Omistaja Runomäki


Harri on hassu pieni poninnyhverö, joka saattaa alkuun vaikuttaa ujolta, mutta intoutuu tutumpien ihmisten kanssa todella hempeäksikin. Se saattaa rapsuttaa hoitajaa masusta, jos Harria itse rapsuttaa esimerkiksi kainalosta tai muualta kutiavasta paikasta. Voi että kun se on höpsön näköinen, alahuuli roikkuu ja silmätkin ovat puoliummessa! Muutenkin Harri on todella helppohoitoinen, eikä mikään tuota vaikeuksia sen kanssa. Kahiseva loimi tosin saattaa aluksi vaikuttaa epäilyttävältä, mutta kun raukkaa pikkuisen jaksaa rauhoitella, niin se älyää että kappas, tuo sama loimihan se on kuin viimeksikin. Poniherra on siis oikein lutuinen, suorastaan vastustamaton.

Ratsastaessa Harri on myöskin mukava. Sen saa muotoon helposti jo alkuverryttelyssä, ja muutenkin ruunan kanssa on erityisen mukava vääntää koulua. Se tuntuu aivan liitävän kentällä. kentällä. Harri on kuitenkin myös aika tarkka apujen suhteen, mutta se tekeekin Harrista oikein opettavaisen ratsun. Sen selässä onkin hyvä harjoitella uusia koulujuttuja, kun Harri sattuu olemaan juuri sellainen poni, että siltä luonnistuu mallikkaasti kaikki se, mihin sen vain jaksaa opettaa. Tallinomistaja Lilli on joutoaikoinaan Harrin kanssa puuhastellut jos minkälaista piruettia.

Harri myös hyppää kivasti. Vaikka se ei selvästikään ole ponin omin laji, menee se silti esteiden yli, jos käsketään. Sille tuppaa tosin tulemaan rimakauhu vastaan, jos estekorkeus on liian iso, ja 90 senttiä on Harrille aivan ehdoton maksimi. Erittäin tärkeää on myös se, että selässä istuja on itse menossa todellakin esteen yli, eikä ainakaan jää vahingossa tuijottamaan sitä, sillä silloin on ainakin kahdeksankymmentäprosenttisesti varmaa se, että Harri kieltää. Se ei pidä juuri esteiden hyppimisestä, mutta menee se tosiaan yli, jos sen laittaa menemään. Maastoesteitä sen kanssa ei kannata koettaa muiden kuin kokeneiden. Harrikin ottaa tosin siellä lisää kierroksia, vaikka aika viilipytty onkin, ja isommalla vauhdilla esteetkin ylittyvät helpommin. Kyllä sen kanssa voi huoletta lähteä maastoonkin pomppimaan, jos ei liian korkeita pystyjä hyppää ja ratsastaja on peloton. Aloittelijoille Harria ei siis voi etenkään maastoesteille tai esteillekään laittaa.

Mutta vaikka maastoesteet eivät ole ponin lemppareita eikä helpoimpia nakkeja, tavallisesta maastoilusta ujopiimämme nauttii. Se hörisee tuon tuosta, ja kun joku mainitseekin sanan "laukka" tietyllä äänensävyllä, se on jo ponnahtamassa eteenpäin. Vaikka virtaa löytyy maastossa enemmän kuin kentällä, ei Harria silti ole vaikea pidätellä. Se on sielläkin kuuliainen, ja puolipidätteet menevät läpi laukkojenkin jälkeen, vaikka vähän lämmittää.



Hardcore Addiction i: Deep Blue ii: After Darkness
ie: Thoughtful Amelia
e: Addicted To You ei: Youngster of Your Dreams
ee: Adorable Anneliese


 Harrilla on xx sijoitusta estekisoista ja xx sijoitusta koulukisoista.
Harri on kantakirjattu kolmannella palkinnolla (KTK-III) 30.12.2012 pisteillä 56,0%.

- Epäsopusuhtainen, hieman huono esittelyasento. Säkä olematon. Pää raskas, kaula hieman lihakseton. Ryntäät lihaksikkaat. Ahdas takaosa. Jaloissa nestettä, vuohisissa ventoutta. Kimon väritys onnistunut hyvin ja kolmiulotteisuutta löytyy.
- Hyvä rotuleima, orileima voisi olla parempi. Iso maha, hoikka kaula, kapeat etureidet ja etummainen takareisi, turhan muhkuraiset kintereet. Pienet korvat.

- Rodunomainen pää, hieman iso leukaperä. Hyväasentoinen kaula, jonka tulisi olla vahvempi ja orimaisempi. Melko hyvät rungon mittasuhteet, runko ei saisi olla yhtään syvempi. Hieman piirteetön säkä, pitkähkö selkä, pitkähkö lanne jonka tulisi olla vahvempi, todella pysty lautanen. Hyvä etuosa. Lihaksettomat etujalat, joissa hyvä luuston vahvuus, pystyt vuohiset. Melko hyvä takaosa, takajalkojen kulmausten tulisi olla huomattavasti vahvemmat, lihakseton koipi. Esitetty kovin lihaksettomassa ja aavistuksen tukevassa kunnossa, sukupuolileiman tulisi olla huomattavasti vahvempi.

- Lihaksettomat jalat, myöskin etuosaan kaipaisi hieman enemmän lihaksikkuutta. Leimat ovat ok, väritystapa om hieno ja hillitty.

29.09.2012 - PKK kutsu 3, tuom. Latu, LKV, EO-sert, BIS3, KTK-sert (tuom. nica)
01.12.2012 - PKK kutsu 3- tuom. Latu, LKV, EO-sert, BIS1, KTK-sert (tuom. Latu)

17.6.2013 - Lässynlää-kouluvääntö

Koska minulla oli tänään sellainen olo, että haluaisin tehdä jotakin hauskaa ja haluaisin ratsastaa Harrilla, päätin toteuttaa nuo molemmat ajatukset. Siispä hain Harrin tarhasta, rapsuttelin sitä hetken - se rapsutteli minua - ja aloin harjailla pikkuherraa. Kiitin jälleen ihanan hentoista ja lyhyttä varttani, sillä olin juuri sopivan kokoinen, enkä varsinkaan liian iso, ratsastamaan poneilla. Etenkin Harrin kanssa oli aina hauskaa ja rentouttavaa ratsastaa, sen kanssa ei ikinä tullut ongelmia eikä mitään muitakaan näkemyskiistoja asioista. Jos Harri ei tehnyt niin kuin pyydettiin, oli ratsastaja pyytänyt väärin. Sitäkin minä niin rakastin tuossa mahtavassa ujopiimäpakkauksessa.

Mutta itse tämän päivän muka-treeniin. Kun olin saanut ponin pakettiin, lähdettiin Harrin kanssa kentälle. Aikomuksena ei ollutkaan tehdä mitään vaativaa, eikä sitä sitten tehtykään. Tein alkutunnista töitä peräänannon eteen, ja sieltähän se löytyikin nopsakasti. Harri painoi pään polviin ja kaulan kaarelle oikein nätisti, ja selkäkin meni hyvin pyöreäksi. Sitten aloimme tehdä pohkeenväistöjä, avotaivutuksia, vasta-asetuksia ja sen sellaista, kaikkea kivaa ja helppoa. Lopputunnista treenasimme vielä hieman lisättyjä askellajeja, ja kyllä ponilla jalat viuhuivat, kun se päästeli menemään. Harmitti ihan, kun en älynnyt jättää satulaa talliin, olisi ollut mahtavaa mennä paljaalla selällä. Olisi mahtanut tehdä hyvää tämänkin rapautuneen ratsastajan istunnalle, olen tainnut turvautua jo liian kauan tukevaan satulaan ja jalustimiin.

- Lilli


Hevosen kuva © sannafiina 2012. // Runomäki on virtuaalitalli. // Runomäki is a sim game stable. // Tämä on virtuaalihevonen. // This is a sim game horse. // Kaikki materiaali © Runomäki, ellei toisin mainita. // Taustakuva © Subtle Patterns