Kasvatustoiminta

Tallin toimintaan on aina alkuajoista lähtien kuulunut aktiivinen islanninhevosten kasvattaminen askellajiratsastukseen. Meidän tavoitteemme jalostuksessa on saada maailmaan rotumääritelmän mukaisia, 5-käyntisiä islanninhevosia, joilta löytyy runsaasti viljaa - eteenpäinpyrkimystä. Luonteen on oltava ehdottomasti kohdillaan ja hevosen on sovelluttava kilpailemaan askellajikisoissa. Tämän vuoksi askellajien on oltava puhtaita, joten valitsemme vain parhaat vanhemmat myyntiin meneville kasvateille. Kotiin jääville hevosille kokeilemme välillä hieman erilaisia yhdistelmiä ja näin ollen kasvateista tulee veikeitä pikkupiruja. Meidän tavoitteemme on kuitenkin melko vaatimaton; pyrimme vain täydelliseen lopputulokseen, jotta kasvattimme pääsisivät maailmanvalloitusmatkalle.

Freistingarin kasvattihevoset tunnistaa loppuliitteestä frá Freistingar, jotta omien kasvattieni tunnistaminen on helpompaa ja hevonen osataan yhdistää juuri Freistingarin talliin. Kasvatit luovutetaan noin vuoden ikäisinä uuteen kotiin, joko puolivilleinä taikka sitten sille on opetettu perusasiat - miten on ostajan kanssa sovittu. Kasvattiemme kouluttaminen on helppoa, sillä pyrimme siihen, että ne saavat mahdollisimman hyvät eväät elämään ja näin ollen ne ovat nopeita oppimaan. Kasvatin kanssa voi puuhailla mitä haluaa, kunhan osaksi hevosen elämää pääsee myös kilpaileminen askellajiratsastuksen 5 -käynti- tai passiluokissa edes minimaalisesti. Lisäksi kasvatille voi olla mahdollista saada jotkut askellajikuvat mukaan, mutta tämä vain todella upeiden kasvattien kohdalla. Kuvia ei todellakaan ole pakko ottaa, mutta värin olisi pysyttävä samana kuin mahdollisissa mukaan tulevissa kuvissa.

Kasvatteja koskevat myyntiehdot

  •   Sivut ilmoitetaan minulle viimeistään 2vko'n kuluttua myyntipäivästä. (@)
  •   Kasvattia rekisteröidessä kasvattajaksi laitetaan FREI3222, kasvattajanimeksi frá Freistingar
  •   Sivuille laitettava kasvattajaksi Annika N. VRL-10352, Freistingar.
  •   Perustietoja (nimi, ikä, syntymäaika, rotu tms) ei saa muuttaa.
  •   Jokaisen kasvatin on jatkettava sukua ainakin yhdellä varsalla!
  •   Hevosen on kilpailtava painotuslajissaan ainakin kymmenen (10) sijoituksen verran.
  •   Kasvatin kuoltua sille on tehtävä muistosivut ilmaispalvelimelle.

Menestyneet kasvatit   |   Myytävät kasvatit   |   Kasvatit aiemmilta vuosilta

Kasvatit vuodelta 2013

00.00.0000 isl-o/t. *** frá Freistingar i. isän nimi e. emän nimi jää kotiin!

tekstit, ulkoasu & toteutus © Freistingar 2012   |   Kuva © jtu (CC BY-NC 2.0)   |   Freistingar on virtuaalitalli, kaikki materiaali on täysin fiktiivistä.