Lil' Chris HIP


© kuvaajan nimi

Virallinen nimi Lil' Chris HIP "Krisu" Rekisterinumero VH11-017-0253
Rotu ja sukupuoli shetlanninponi, ori Säkäkorkeus & väri 105 cm & rautiaanpäistärikkö
Syntymäaika 11.01.2011 Ikääntyminen oma ikääntyminen (nyt 10v!)
Painotuslaji yleispainotteinen Koulutustaso helppo C, 50 cm, aloittelija
Kasvattaja Nenna, Hiprakka Omistaja Annika N. vrl-10352, Freistingar

Meriitit & muu menestys

"Krisu on työnarkomaani"

Ennenkuin olin edes ehtinyt harkita shetlanninponikasvatuksen aloittamista, oli Krisusta lyöty kaupat lukkoon. Satuin selailemaan markkinapalstaa ajan kulukseni ja sattumalta törmäsinkin syötävän suloiseen poniin, jota kovasti kaupiteltiin. Sukunsa puolesta Krisu on mieletön, mutta mielettömämpi se oli paikan päällä, kun ponia menin katsomaan. Huumorintajua siltä ei tuntunut ainakaan puuttuvan ja Krisusta kumpusi tietynlainen elämänilo sekä positiivisuus, joten olinkin sille aivan myyty. Poni pakattiin kärryyn ja kiikutettiin Hiidenpirttiin, näin saimmekin ensimmäisen shetlanninponin tupaan.

Krisu on eloisa poni, joka tuppaa juonittelemaan kaikenlaista ihmisten päänmenoksi. Pippuriset persoonat pärjäävät samanhenkisen ponin kanssa mainiosti, mutta onnettomien nirppanokkien kannattaa pysyä kaukana. Krisun bravuureihin kuuluu ruokavarkaissa käyminen ja ponia näkeekin ulkona enemmän aitojen ulko, kuin sisäpuolella. Se osaa myös avata solmut kuin solmut, ellei hoitaja ole tarpeeksi tarkkasilmäinen seuratakseen ponin jokaista liikettä herkeämättä. Välillä tuntuu, että olemme saaneet joukkoomme Hevoshullu-lehdestä tutun Pollen, sillä ruokariippuvuuden lisäksi on ponilla pilkettä silmäkulmassa liiakseenkin. Karkailutaitojensa lisäksi Krisu on loistava heittäytymään erilaisiin rooleihin, useinmiten se esiintyy kovemmanluokan jätkänä ja pörhistelee minkä ehtii, ja toisinaan se vetää laiskottelu vaihteen päälle, jolloin ei mennä sieltä mistä aita on matalin, vaan sieltä mistä aita on jo kaatunut. Krisu on melkoisen monipuolinen poni ainakin persooniensa puolesta, mutta osaa kuitenkin olla myös hyvin uskollinen sekä rehellinen pikkumies.

Hoitajalla on syytä olla myös silmät selässä, jos meinaa Krisun kanssa pidemmän päälle pärjätä. On aivan sama köytätkö ponin kiinni vai et, se kyllä taitaa itsensä irti joten ennemmin huolehtisin karsinan oven sulkemisesta ennen hoitamisen aloittamista. Hoitotoimenpiteiden onnistuminen riippuu hyvin pitkälti siitä, millainen päivä Krisulla on. äijäpäivinä yhteistyötä on edes turha saada sujumaan, sillä Krisu heittäytyy todelliseksi paksukalloksi, eikä kuuntele pätkän vertaa. äijäpäivinä Krisun sekä näkee että kuulee kaukaa. Ponin kanssa tarvitaan vähintäänkin kuulosuojaimia, kun se kajauttaa ilmoille päivän tärkeimmät uutiset. Narun päässä useinmiten loikkii poni enemmän kahdella, kuin neljällä jalalla ja huitovia kavoita onkin syytä varoa. Krisulla on myös tapana lähteä päättömästi juoksemaan haluaamansa suuntaan, eikä jurompikaan kaveri aina saa sitä hillittyä. äijäpäivinä hoitaessa Krisu pyörii ja hyörii heittäen karsinan kuivikkeet pitkin seinä, kokeilee hampaitaan hoitajan käsivarteen sekä tamppaa jalkojaan sekä hoitajan jaloille että maahan varsin kärsimättömästi. Kerrassaan ärsyttävää, mutta minkäs moiselle voit. Parempina päivinään Krisun kanssa kaikki sujuu kuin tanssi, mikään ei tuota ongelmia. Se osaa olla erittäin kiltti ja rauhallinenkin, jopa turhan korostetustikin. Krisun mielialoja on vaikea arvioida ennakkoon, sen mielen laadun tunnistaa vasta, kun päivä ponin kanssa alkaa.

Ratsastaessa Krisu on vähän eri luokkaa, kuin muuten. Pienestä koostaan huolimatta Krisu on todellinen työnarkomaani, se rakastaa erilaisia tehtäviä ja paahtaisikin mielellään useammankin tunnin putkeen. Vauhtiakaan ponilta ei puutu, siltä löytyy oma toimiva moottori, vaikka jarrut välillä tuppaavatkin olemaan epävireessä. Kouluratsastuksessa Krisu on mukava, vaikkei kovin taitava olekaan. Krisu kuitenkin tekee vaaditut asiat moitteitta, siltä ei tarvitse kahta kertaa asioita pyytää. Ravi Krisulla on hyvin eteenpäinpyrkivää, joskin melko pomppuisaa ja laukassa poni näyttää pomppivalta plussapallolta, mikä monia huvittaakin. Esteillä Krisu pahtaa eteenpäin kuin tuulispää, se hyppää kaiken eteenlaitettavan epäröimättä ja innostuksissaan myös saattaa pienenpieniä pukkejakin heitellä. Krisulla on helppo hyppytyyli, se nostaa jalat välillä vähän liioitellustikin ylös ja pongataa kengurun lailla suoraan ylöspäin, jottei vahingossakaan hipaisisi puomeja. Maastossa Krisu on varmajalkainen eikä turhia säiky, mutta suurin ongelma taitaa olla se, että kaikki vihreä ympärillä saa sen sekoamaan. Useampaankin kertaan on ratsastaja saanut suojautua satulassa eteen tulevilta risuilta ja männynkävyiltä, kun Krisu ruoankuvat silmissä vilkkuen porhaltaa eteenpäin ymmärtämättä jarruttavia apuja.

Vieraassa ympäristössä Krisu on kuin kotonaan, se ei hirveästi oudoksu uusia paikkoja. Kova tarve sillä on kuitenkin kertoa kaikille saapuneensa paikalle, jotta varmasti jokaikinen paikalla oleva hänet huomaa. Krisu rakastaakin huomion keskipisteenä olemista ja näyttelykehässä esiintyykin kuin vanha kehäkettu, vaikka kokemusta sillä ei vielä juurikaan ole. Muiden hevosten hermoillessa uudesta paikasta, ei Krisu jaksa moiseen noteerata, varsinkin jos sille on matkaevästä otettu mukaan.

© Anni K.

Sukutaulu & selvitys

isä Cecam Calinero
shetlanninponi
voikonkirjava, 96cm
Champion, SHLA-I, YLA3
ii. Lavinian Same Name
musta, 103cm
KTK-II
iii.Hallakon Indiana
KTK-II
iie. Vedenhengen Keijun Kosketus
rautias, 80cm
ie. Lavinian Shangri-La
kimo, 98cm
iei. Nemo VAL
sivut?
iee.Newlyn's Aisha
kimo, 85cm
emä Edenelle Wonder Girl
shetlanninponi
musta, 100cm
YLA2
ei. Rhiannon's Cannonball
VIR MVA Ch, YLA2
eii.Tiit's Remix
ERJ-II, KTK-II
eie. Tuuliviirin Proud Forever
sivut?
ee. Frein Xena
Champion, YLA2
eei. Edenelle Cirocco
tummanruunikko, 80cm
eee.Frein Adelaiche
musta, 90cm

Isä Cecam Calinero jouduttiin lopettamaan 21-vuotiaana sen loukattua jalkansa. Ori oli häkellyttävän suloinen ja komeakin, joka kilpaili aktiivisesti esteitä, koulua sekä valjakkoa. Cecam Calinero omaa paljon kilpailulajeistaan sijoituksia ja joukkoon mahtuu myös useampakin voitto. Ori sai elämänsä aikana neljä jälkeläistä, joista löytyy mm. SHLA-II, KRJ-II -palkittu poni sekä muita pontentiaalisia kilpailijoita. Isänisä Lavinian Same Name on musta, 103cm korkuinen shetlanninponi, joka on kilpaillut yhteensä 393 kilpailua joista 27 on voittoja ja 47 sijoituksia. Mielettömät lukemat, ei voi muuta sanoa. Orilla on myös näyttelymenestystäkin haalittuna, mistä kertovat VIR MVA Ch -arvonimet sekä kantakirjaus II-palkinnolle. Hyväluonteinen, ponimainen persoona on ollut myös jalostukseen kysyttyä tavaraa ja Lavinian Same Namella onkin 19 jälkeläistä. Isänemä Lavinian Shangri-La, tuo syötävän suloinen kimo tamma on kaunis kuin karkki ja kilpaillut koulu, este ja kenttäratsastuksessa ahkerasti. Luonteeltaan Lavinian Shangri-La on tietyissä tilanteissa hieman äkäpussi mutta muuten helpostikäsiteltävä ja mukava poni. Sille on siunaantynyt ainoastaan kolme jälkeläistä, jotka kuitenkin ovat monipuolisia käyttö- ja kilpaponejakin.

Emä Edenelle Wonder Girl on virtuaalitalli Hiprakan asukki, kaunis musta tamma, joka on yleispainotteinen. Edenelle Wonder Girl on kilpaillut ahkerasti erityisesti kouluratsastuksessa se on palkittu yleislaatuarvosteluissakin II-palkinnolle. Mistään turhasta tapauksesta ei siis ole kyse, ei missään nimessä. Edenelle Wonder Girl on saattanut tähän maailmaan vasta yhden jälkeläisen, Krisun, mutta nuorella tammalla on vielä elämä edessään ja varsoja tulee varmasti lisää. Emänisä Rhiannon's Cannonball on haalinut itselleen VIR MVA Ch -arvonimet ja on yleislaatuarvosteluissa II-palkittu. Mustankimo ori on pääasiassa toiminut ajoponina ja kehäkettuna. Luonteeltaan reipas, mutta omalla tavallaan myös herkkä. Kolmen upean jälkeläisen ylpeä isäkin ori on ja yksi jälkeläisestä on myyty jopa Ruotsiinkin, joten se kertoo jo hieman laadustakin. Emänemä Frein Xena on jo vanhempi rouva, joka on kuitenkin aikoinaan kilpaillut monipuolisesti valjakossa sekä esteratsastuksessa, näyttelyitä unohtamatta. Champion ja YLA2 palkittu rouva on luonteeltaan omanarvontunteva, mutta myöskin laiska, joka on ilmeisesti vanhetessa iskenyt pahiten päälle, etenkin, kun kyseessä on näinkin arvokkaasti ikääntyvä tapaus. Frein Xenalle on syntynyt elämänsä aikana vain kaksi jälkeläistä, mutta ne ovat sitäkin upeampia.

© Anni K.

Jalostusinfo & jälkeläiset

Krisu on jalostuskäytössä puhtaille yli 3-polvisille shetlanninponitammoille. Kysy lisää sähköpostilla!

•   00.00.0000 tamma Varsa Varsulainen(e. Mamma)

Kilpailukalenteri

24.04.2011 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC , 2/100
24.04.2011 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu , HeC , 4/50
25.04.2011 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC , 2/50
25.04.2011 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC ,3/100
26.04.2011 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu , HeC ,4/40
27.04.2011 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu , HeC , 1/50
05.05.2011 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC , 8/94
06.05.2011 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC , 6/94
06.05.2011 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu , HeC , 5/50
07.05.2011 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu , HeC , 5/50
09.05.2011 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC ,6/94
12.09.2011 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu , HeC , 1/40
23.09.2011 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu , HeC , 1/50
13.02.2012 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC, 8/100
04.04.2012 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeB, 4/50
07.04.2012 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeB, 3/60
27.03.2012 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeB, 2/30
17.02.2012 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeB, 4/17
08.03.2012 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC, 1/60
10.03.2012 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC, 6/40
18.03.2012 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC, 4/50
20.03.2012 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC, 1/60
23.03.2012 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC, 5/40
26.03.2012 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC, 1/60
28.03.2012 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC, 6/50
06.04.2012 Kouluratsastus (KRJ) Kutsu, HeC, 2/30

03.04.2011 Esteratsastus (ERJ) Kutsu , 50cm , 2/50
03.06.2011 Esteratsastus (ERJ) Kutsu , 50cm ,2/8
11.09.2011 Esteratsastus (ERJ) Kutsu , 50cm , 6/50
12.09.2011 Esteratsastus (ERJ) Kutsu , 50cm , 1/50
13.09.2011 Esteratsastus (ERJ) Kutsu , 50cm , 3/27
08.10.2011 Esteratsastus (ERJ) Kutsu , 50cm , 6/60
13.10.2011 Esteratsastus (ERJ) Kutsu , 50cm , 1/60
15.02.2012 Esteratsastus (ERJ) Kutsu, 50 cm, 7/50
18.02.2012 Esteratsastus (ERJ) Kutsu, 50 cm, 9/100
03.03.2012 Esteratsastus (ERJ) Kutsu, 50 cm, 6/40
04.03.2012 Esteratsastus (ERJ) Kutsu, 60 cm, 6/40
06.03.2012 Esteratsastus (ERJ) Kutsu, 60 cm, 4/40
08.03.2012 Esteratsastus (ERJ) Kutsu, 60 cm, 6/40
10.03.2012 Esteratsastus (ERJ) Kutsu, 50cm, 7/50
06.04.2012 Esteratsastus (ERJ) Kutsu, 50 cm, 2/30
30.04.2012 Esteratsastus (ERJ) ERJ-CUP, 60cm, 7/119

08.05.2012 Kenttä(KERJ) Kutsu, Aloittelija, 4/32
09.05.2012 Kenttä (KERJ) Kutsu, Aloittelija, 1/32

Päiväkirja & valmennukset

10.04.2012
Krisu oli kuukaudenpäivät ylläpidossa muualla ja pääsi jopa olemaan osana knabstrup-jalostusta. En ole vielä päässyt Krisun ensimmäistä jälkeläistä tervehtimään, mutta uskon sen olevan oikein hieno ja varmasti myös hauskan värinenkin! Kotiin saapuessaan Krisu oli heti omassa elementissään ja keksimässä milloin mitäkin metkuja. Tarhasta se karkaili oman päänsä mukaan, mutta asennettuani vielä tujummat tällit lankoihin, on poni pysynyt edes vähän paremmin aitojen sisäpuolella. Krisun kanssa olemme tutustuneet ajamisen ihmeelliseen maailmaan ja en olisi voinut ikinä uskoa, että ori innostuu hommasta niinkin paljon! Valjaat eivätkä kärryt ole tuottaneet minkäänlaista päänvaivaa vaan Krisu kipsuttaa ja kapsuttaa reippainmielin turhia ihmettelemättä. Olenkin herätellyt pieniä toiveita muutamasta ravistartista, sillä Krisu ei todellakaan ole mikään laukkaherkkä vaan ravaa pitkiä matkoja todella reipasta vauhtia. Jos ponin kunto pienen talviloman jälkeen tästä alkaa kasvamaan niin ehkä kehtaamme mennä myös radoillekin kokeilemaan onneamme.


tekstit, ulkoasu & toteutus Freistingar 2012   |   Kuva © Neil D'Cruze (CC BY 2.0)   |   Freistingar on virtuaalitalli, kaikki materiaali on täysin fiktiivistä.   |   Virtuaalihevonen.