Riiviöiden Ritari-Ässä KTK-III


© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Virallinen nimi Riiviöiden Ritari-Ässä "Ässä" Rekisterinumero VH11-018-0995
Rotu ja sukupuoli suomenpienhevonen, ori Säkäkorkeus & väri 145cm & musta
Syntymäaika 28.05.2011 Ikääntyminen oma ikääntyminen (3v 31.10.2011)
Painotuslaji yleispainotteinen Koulutustaso Vaativa A, 100cm, 90cm
Kasvattaja Juli, Riiviöt Omistaja Annika N. vrl-10352, Freistingar

Meriitit & muu menestys

31.08.2011 Kantakirjauslausunto:
17 + 16 + 15 + 16 = 64p = KTK-III
"Vankkatekoinen ori, lyhyt kaula, säkä eva, pitkä runko, hyvä takaosa, hyväasentoiset ej, tj asennot eva."
"Melko hyvät tyypit, raskas, pitkä vankka runko, lyhyet vuohiset."

05.11.2011 s(p)h rotunäyttelyssä III-palkinto (tuom. Shonna.)
05.12.2011 s(p)h rotunäyttelyssä II-palkinto (tuom. Niina)
05.04.2012 s(p)h rotunäyttelyssä III-palkinto (tuom. Niina)

29.06.2011 NJ (kutsu) Nuoret orivarsat, LKV2, KUMA
13.08.2011 NJ (kutsu) S(p)h-orivarsat aikuiskuvilla, KUMA, JS
28.11.2011 NJ (kutsu) Suomenpienhevosorit, KUMA, JS
24.08.2012 NJ (kutsu) Suomenpienhevosorit, KUMA, JS

Ässä hankittiin talliin historian toisena suomenpienhevosoriina, erityisesti sen luonteen vuoksi.

Ässän luonnetta voisi kehua jokseenkin sellaisilla sanoilla kuin energinen, luotettava ja yhden ihmisen hevonen. Ori ei viihdy isossa porukassa, vaan mielummin tutussa, turvallisessa talliympäristössä tuttujen ihmisten kanssa. Tai no, tottakai se haluaa rapsutuksia ja herkkuja pieniltä lapsilta, mutta siihen se sitten jääkin. Moni on ihastellut orin komeaa ulkomuotoa, ja sen liikkeitä, sillä pieneksi - ponikokoiseksi - hevoseksi sillä on melko isot, tasaiset liikkeet. Ässä nauttii saamastaan huomiosta (jos ihminen on tuttu), ja vastineeksi ystävyydestä, ori toimii mitä mallikkaimmin. Karsinalle saavuttaessa on vastassa takkutukkainen ori, joka katsoo ihmistä pilke silmäkulmassa. Ties mitä se aina keksii. Useimmiten hieman epäkivoja juttuja.

Hoitotilanteet sujuvat silmiinnähden rauhallisesti, sillä Ässä osaa olla ihan kunnolla. Se samainen pilke silmäkulmassa on aina, muttei koskaan ole tapahtunut - ja tuskin tulee tapahtumaankaan - mitään kauhean katastrofaalista. Harjapakki saattaa lennellä karsinassa, sillä orin mielestä on ihan äärettömän kivaa heitellä tavaroita. Napakalla komentamisella, ja ehkä hiukan tiikeriä leikkimällä ori kuitenkin lopettaa harjapakkiraukan kiusaamisen, ja seisoo ihan nätisti. Kiinni Ässä pitää aina laittaa, ja vaikka ori osaakin avata solmut - paha tapa - ei se omille teilleen lähde. Ellei sitten tammaneitosia ole lähettyvillä. Ori rakastaa harjaus- ja hellittelytuokioita, ja etenkin kainalosta rapsuttaminen (!!) on todella hauskaa. Kumisukaa ori jopa pelkää hiukan, joten sitä käytettäessä pitää olla ehdottoman tarkkana, jottei Ässä pääse hyppimään seinille. Ässän kanssa tarvitsee ehkä hiukan aikaa, mutta jos muut hoitotoimenpiteet sujuvat kivuttomasti, niin mikäs siinä. Kaviot ori nostaa oikein hienosti, ehkä hiukan laiskahkosti, ja se saattaa nojata hoitajaansa puolella painostaan. Mutta vain ehkä. Yleensä se vain nuokkuu, mutta jos kaviokoukku edes hipaisee sädettä, on se menoa sitten. Hännän ja harjan selvityksen voi hoitaa ihan piikkisualla, ja orin takaa voi kiertää, se ei potki. Ei missään nimessä. Ja kun varusteet tuodaan näköetäisyydelle, saattaa Ässä hiukan mulkoilla epäilevästi, muttei se sitä sen suuremmin ilmaise. Satulan ori antaa laittaa ihan kiltisti selkäänsä ja satulavyönkin kiristäminen onnistuu vallan hyvin. Kun taas sitten siirrytään suitsiin, on kaikki lastenleikkiä. Ässä suurinpiirtein avaa suunsa automaattisesti, mitä nyt vähän pitää suostutella. Suojat menevät myöskin kiltisti jalkaan pintelit mukaanlukien, mutta kun puhutaan loimista, ne Ässä tykkää repiä riekaleiksi.

Kun ori on maastakäsin-työskentelyssä, saa olla suhteellisen tarkkana, että tekee kaiken oikein. Ässä muistaa helposti virheet, ja tekee juuri, niinkuin ihminen sanoo - vaikka sanoisi, tai siis käskisi - väärin. Ori työskentelee kuitenkin hyvällä motivaatiolla, ja seuraa talutustilanteissa ihmistä, kuin hai laivaa. Välillä ihminen saa kyllä hyppiä, pomppia ja kiljua, jotta Ässä tajuaisi olevansa töissä - ainakin jotenkuten. Tarhasta voidaan kyllä hakea ori siten, että talutetaan pitkällä narulla, kyllä se hevonen perässä tulee. Tallista tullaan ulos ehkä hiukan liian reippaasti, mutta kyllä sekin onnistuu ilman tappelua. Varsinaisessa maastakäsittelyssä onnistuu jos jonkinlainen kiemurtelu, ja tottakai on tälle otukselle opetettu sirkustemppujakin. Ässä antaa kavionsa tervehdykseen ja kumartaa siten, että otsa osuu maahan. Jokseenkin hauska hevonen maastakäsin, kyllä. Mutta entäs sitten selästä käsin?

No, selästä käsin ori on vieläkin hauskempi tapaus. Sen liikkeet salpaavat hengen juoksutustilanteissa ja se on kaunis laukatessaan vapaana. Ihmisen noustessa selkään, Ässä on heti valmiina tekemään kaikkensa onnistuneen suorituksen eteen. Käynnissä työskentely on vaivatonta, ja ori kaartuu kauniisti niin volteille, kuin ympyröillekin. Ohjia pitää pitää kuitenkin koko ajan tuntumalla, jottei ori pääse luistamaan työnteosta - vaikka se kovin harvinaista onkin. Käynti on hauskaa, keinuvaa, melko isoliikkeistä ja siinä on helppo istua. Jokseenkin käynti näyttää välillä siltä, ettei oria kiinnosta työnteko, ei sitten yhtään. Kuitenkin, kun hevosen saa muotoon ja käynnistä eteenpäinpyrkivää, onko juurikaan hienompaa. Ja Ässällä on kaunis käynti, niin mitäs sitten kun siirrytään raviin? Ässän siirtymiset ovat kaunista katseltavaa, sillä ori siirtyy askellajista toiseen todella, todella pienillä avuilla ja itse askellaji on melko isoliikkeistä, liikkeet ovat suhteellisen irtonaiset, eivätkä näytä ahtailta. Ehei. Ässän bravuuri on pohkeenväistö ravissa, ja kun siihen lisätään vielä se muodossa kulkeminen, ovat ihmiset kentän laidalla suut auki, silmät selällään katsomassa. Mutta. Niin, joka asiassa on tietenkin se yksi mutta. Ässä kulkee hienosti vain muutaman ihmisen kanssa, ja muiden kanssa meno onkin sitten paljon pomppivampaa ja näin. Mutta jos kuitenki pysytään tässä hienosti kulkevassa hevosessa, voitaisiin kertoa vaikkapa sananen orin laukkatyöskentelymotivaatiosta, ja itse askellajista - joka ei paljon esittelyä varmastikaan kaipaa. Ehkä hiukan liian nopeatempoinen, oikein ratsastettuna kuitenkin hieno laukka, jossa onnistuu niin kokoamiset, lisäykset ja sitten pitkä lista kaikkea pientä, joita Ässä ja ratsastaja näpertelevät päivästä toiseen kentällä. Laukka itsessään on hyvätahtista, joskin äsken mainittu hiukan liian nopea tempo "huonontaa" laatua hiukan. Mutta, päästäksemme kenttätyöskentelystä maastoiluun, on se paljon rennomman näköistä, vaikka poni menee vieläkin muodossa. Ravi- ja laukkapätkät ovat jotain niin ihanaa, kun musta pallosalama mennä liitelee metsässä. Kun sitten taas, talvella, hankilaukka on se kaikkein paras, ihanin kokemus, jonka Ässää ratsastettaessa voi saada.

Sukutaulu & selvitys

i. Riiviöiden Ritariperhonen
tummanpunarautias & 142cm, KTK-III
ii. Romu-Miäs
rautias & 152cm, SLA-I, YLA3
iii. Riikan Touho
iie. Romu-Riina
ie. Perhosvaikutus
rautias & 142cm, SLA-II
iei. Eerikin Totuus
iee. Kuudes Aisti
e. Ch Koston Elovena
rautias & 153cm, KTK-II
ei. Tiitun Elmo
punarautias & 150cm, YLA2, KRJ-II
eii. Tiitun Aarre
eie. Kirstiina
ee. VIR MVA Ch Ruuturouva
rautias & 154cm, YLA2, KRL-III, SLA-II, KTK-III
eei. Vilbertin Ruudukas
eee. Routainen

isä Riiviöiden Ritariperhonen on komea, tummanrautias suomenhevosori, pieni sellainen. Korkeutta orilta löytyy vain sen 142 senttimetriä, eli tämä on pienempi kuin poikansa. Kilpakentillä Ritariperhonen ei ole vielä ehtinyt kiertämään juurikaan, jotakuinkin vajaat parikymmentä sijoitusta merkittynä sivuille. Omistajan tuntien sijoituksia on kuitenkin tulossa lisää, ja jos tästä nyt päästään jälkeläisiin, kerrottakoon, että niitä orilla on kaksi kappaletta, molemmat oreja. Ihan huono tapaus ei todellakaan ole, ja siitä kertoo esimerkiksi KTK-III palkinto.

isänisä Romu-Miäs on poikansa - ja pojanpoikansa - tapaan komea, tosin ihan hevoskorkuinen ori. Väriltään Romu-Miäs on tummahko rautias, ja jos sanotaan luonteesta pari sanaa, ne voisivat olla hiukan orimainen, eloisa sekä junttimainen - ainakin joiltain osin. Romu-Miäs on kerännyt useita sijoituksia, ja onkin varsin hieno hevonen, olkoon sitten vaikka kisakalenterin perusteella. Jotenkin luonne vaikuttaa kivalta, ja onkohan siitä, edes rippeitä periytynyt johonkin neljästä varsasta, joista vain yksi on ori.

isänisänisä Riikan Touho, iso, 163cm korkea (ja vielä upein valkoisin merkein!) suomenhevosori, joka kilpaili ensimmäisessä kodissaan este-, kenttä- ja kouluratsastuksen suht helpoissa luokissa. Ja vietti se osittain myöskin työhevosen elämää. Riikan Touho myytiin kuitenkin kisaavaan kotiin, ja sitten alkoi menestys estekentillä, varsinainen rusettihai. Jälkeläisiä löytyy, todella paljon, miltei viisikymmentä. Tätä nykyä Touho asuu suomenhevossiittolassa.

isänisänemä Romu-Riina, kuvankaunis ja herttainenkin suomenpienhevonen. Tummanrautias, kuulemma huomiota herättävä väri, Riina on 147cm korkea ja luonteeltaan suhteellisen kiltti. Riina on kilpaillut paljon kouluratsastuksen helpoissa luokissa, ja on kenttäkisojakin kierretty. Lisäksi tamma on kiertänyt paljon näyttelyissä, kohtalaisesti menestyenkin. Nykyään tamma toimii satunnaisena kilpahevosena, mutta pääosin se viettää harraste- ja siitoshevosen elämää suomenhevossiittolassa.

isänemä Perhosvaikutus on kaunis liinahtavan rautias suomenpienhevostamma. Luonteeltaan Piina ei ole mikään unelma, jos näin voisi sanoa, kauniisti. Tamma on menestynyt kilpakentillä todella hienosti, ja kalenterista löytyy myöskin valjakkoajosijoituksia melkoinen määrä. Suurin osa sijoituksista on tullut VSHK'n alaisista kilpailuista, vähemmän muiden jaoksien alaisista. Jälkeläisiä Piinalla on jo viisi kappaletta, mutta eivät ne varmastikaan ole yhtä "kamalia" luonteeltaan, kuin emänsä. Piina on käynyt valmentautumassa ahkerasti, ja onkin todella hyvässä vedossa. Ja jotteivät yllätykset tähän lopu, on Piina-tamma ansainnut myöskin SLA-II palkinnon.

Ässän isänemänisä Eerikin Totuus oli suhteellisen siro suomenpienhevonen. Todellakin pienhevonen, sillä korkeutta löytyy vain 140 senttimetriä. Ja se oli sellainen isoegoinen ori, jos nyt näin voidaan sanoa. Rakenteellisesti ori oli täysi kymppi, ja näyttelyissä niin tuomarit kuin katsojatkin haukkoivat henkeään. Ja kotiin palattiin (lähes) aina ruusukkeen kanssa. "Tauno" oli painottunut pääsääntöisesti kouluratsastukseen, mutta kilpaili myös valjakkoajossa. Kouluratsastuksen puolella kilpailtiin enemmän helppoa, kuin vaativaa, ja ori ehti sijoittuakin jonkin verran. Jälkeläisiä ori jätti maailmaan toistakymmentä, kun se itse menehtyi 28-vuotiaana.

isänemänemä Kuudes Aisti, kaunis voikko tamma. Tästä tammasta ei ole hirveästi kerrottavaa, mutta kerrottakoon, että sen kasvattaja oli nähnyt tamman syntymää edeltävänä yönä unen voikosta tammavarsasta. Ja se toteutui. Kouluratsastukseen painottunut ratsu, joka keräsi mainetta juuri koulukentillä. Ehdittiin tammalla kokeilla myöskin esteratsastusta, muttei Kuudes Aisti lajin parissa pärjännyt. Näyttelyistä kerättiin vain toisia ja kolmansia palkintoja, kantakirjattavaksi tammaa ei viety. Kuudes Aisti varsoi elämänsä aikana kaiken kaikkiaan yhdeksän kertaa.

emä Koston Elovena on todellakin kaunis ja melko suurikokoinenkin rautias tamma. Rakenteellisesti upea hevonen on menestynyt myöskin jonkin verran kilpailuissa, eniten näyttelyissä, joista kertovat KTK-II ja Champion-meriitit. Luonnetta omistaja kuvaa seuraavilla sanoilla; rauhallinen, järkevä ja asiallinen sekä ennenkaikkea tasainen hevonen. Kuulostaa varsinaiselta unelmalta, eikö? Tamma on käynyt myöskin yhdessä valmennuksessa, joten taitoja löytyy jonkin verran. Suvullisestikin Elovena on oikein upea, ja jotta tämä hieno suku jatkuisi, on tamma varsonut Ässän lisäksi neljä muuta varsaa. Varsoista vain yksi on tamma, loput oreja, mutta eiköhän sieltä niitä pikkuprinsessojakin tule?

emänisä Tiitun Elmo on komea, punarautias suomenhevosori, jolta löytyy korkeutta 150cm. Omistaja kuvaa Elmoa rauhalliseksi, joustavaksi ja helposti kaikkien tahtoon taipuvaksi oriksi. Mun mielestä se ei enää kovin orilta kuulosta, vai? Tiitun Elmo on kilpailuissa loistavasti pärjännyt hevonen, sillä kouluratsastusjaoksen alaisia sijoituksia on peräti 40, ja lisäksi siihen vielä 10 VSHK'n alaista sijoitusta ja kisat päälle. Jälkeläisiä orilla on peräti viisi kappaletta. Laatuarvostelupalkintojakin on, nimittäin ori on palkittu YLA2- ja KRJ-II palkinnoin.

emänisänisä Tiitun Aarre on hevonen, joka on ihastuttanut (ja kenties vihastuttanut) ulkonäöllään ja luonteellaan. Tiitun Aarre on kilpaillut paljon kansallisella tasolla, kouluratsastuksessa ja sitä onkin käytetty siitosorina, paljon. Jälkeläisissä on monia hyvin pärjänneitä kouluhevosia, ja muutama kenttähevonenkin. Kaikenkaikkiaan jälkeläisiä löytyy peräti kuusikymmentä, ja se jos mikä on paljon. Nykyään Aarre viettää ansaittuja eläkepäiviä.

emänisänemä Kirstiina tulee hienosta koulusuvusta, mutta itse sitä ei juurikaan kilpakentillä olla nähty, vaan se on lähinnä jatkanut sukuaan eteenpäin. Kahdella ensimmäisellä varsalla (Tiitun Elmolla ja Tiitun Auroralla) on myöskin jo omia jälkeläisiä. Kaikki tamman neljä ensimmäistä varsaa ovat kasvaneet upeiksi kouluratsuiksi ja nuorin varsa, joka on jo nyt 2-vuotias, vaikuttaa todellaki lupaavalta. Kirstiina on kilpaillut, muutamissa kilpailuissa, 4- ja 5-vuotiaana.

emänemä Ruuturouva on virtuaalimaailmassa melko tunnettu hevonen. Tamma löytyy kaikenkaikkiaan yhdeksän hevosen suvusta, ja tulee varmasti löytymään vielä enemmänkin sukulinjojen pidetessä. Tamma on kilpaillut, paljon, VSHK'n alaisissa koulukilpailuissa ja sijoittunutkin sen 41 kertaa. Näyttelyistä on kerätty niin irtosertejä, kuin muotovaliosertejäkin, joten suhteellisen hienosti kilpaurallaan pärjännyt. Omistaja kuvaa Ruuturouvaa sellaiseksi, kuin näpsäkkä likka, joka ei vähästä hätkähdä. Tämä kuvaakin tammaa ilmeisen hyvin. Kuitenkin, laatuarvosteluista on hankittu sellaiset palkinnot kuin VIR MVA Ch, KTK-III, SLA-II, KRL-III ja YLA2

emänemänisä Vilbertin Ruudukas on komea, hiukan vaativa oripoika. Herra on kilpaillut menestyksekkäästi vaativan tason koulua ja siltä sujuvat kuulemma kaikki mahdolliset kiemurat, koukerot ja kimurantit liikkeet. Orin ratsastajan pitää olla vahva ja määrätietoinen, eikä itsevarmuuskaan pahitteeksi olisi. Luonteensa vuoksi oria ei olla juurikaan jalostuksessa käytetty, ja sillä onkin vain kolme varsaa, joista Ruuturouva on ainoa tamma - melko hieno sellainen!

emänemänemä Routainen on kuuleman mukaan kiltti, leppoisa neiti, jota kaikki rakastavat (paitsi, miten hevosta voi rakastaa ellei ole nähnyt sitä? ;)) Ikää tammalta löytyy jo melko paljon, ja se viettääkin puolieläkepäiviä, lähinnä maastoillen ja tarhassa, mutalammikoissa piehtaroiden. Kilpailuista ei koskaan tullut sen suurempaa menestystä, mutta Routaista käytettiin paljon jalostukseen sen ihanteellisen, upean luonteen vuoksi. Jälkeläisiä on siis melko paljon.

Jalostusinfo & jälkeläiset

Riiviöiden Ritari-Ässä periyttää jälkeläisilleen mustaa, tai rautiasta väritystä. Orin komeat askellajit periytyvät ainakin jossain määrin jälkeläisille ja vaativalle tasolle ulottunut koulutus näkyy toivon mukaan myös jälkeläisissä erinomaisena lahjakkuutena. Ässällä on kiva hyppykapasiteetti, ja täkin nähdään ainakin osassa jälkeläisistä. Riiviöiden Ritari-Ässä ei ole käytettävissä ulkopuoliseen jalostukseen.

•   19.07.2011 tamma Freistingarin Ilo-Hertta KTK-II, SV-II (e. Tiilikan Ilona)
•   31.10.2011 ori Milkan Musta-Ritari (e. Kastanjetin Viola)

Kilpailukalenteri

27.06.2012 KRJ (kutsu) Vaativa A, 02/40

Päiväkirja & valmennukset

31.08.2011 Kantakirjauspalkinto
Ässän kanssa lähdettiin kantakirjattaviksi, sillä ori on kantakirjakelpoinen. Hienosti ori on pärjännyt, sillä kisoihin on osallistuttu ja näyttelyissä ollaan varsa-aikoina käyty. Oli siis ihan tuttua lähteä ihmisten eteen seisomaan rakenteessa, ja näyttämään tuomareille komeaa liikevarastoaan. Jokseenkin päivä meni hyvin, ja tulihan se palkintokin sieltä, KTK-III.


Ulkoasu © Sonju 2012   |   Kuva © piezanowski (CC BY-NC 2.0)   |   Virtuaalihevonen / A sim-game horse